perjantai 6. heinäkuuta 2012

6.7.12 Vaellusta Luukissa ja tottista

Anskin kanssa taas aamusta Luukin metsissä kulkemassa. Lähemmäs 7 km kuljettiin ja koirat tietty paljon paljon enemmän. Aamukahvit nautittiin järven rannalla ja hermo lepäsi. Oli aika mahtava aamu ja koiratkin nauttivat olostaan.

Lenkin jälkeen siirryttiin kentälle tottistelemaan. Urho oli vuorossa toisena ja tänään poitsu taas yllätti mukavasti. Jätkä oli alusta alkaen hyvin mukana hommissa. Aloitettiin luoksepäästävyydellä, jossa ei ongelmia. Sitten seuraamista ja hyvin oli kuulolla. Jättävistä maahanmeno ja seisominen ok. Luoksetulo suoraan laukaten, mutta sivulle siirtymisessä jäi vähän vajaaksi. Muutama perusasentoon tuleminen sitten edestä ja sujui jo taas paremmin. Vauhtinouto, joka oli vauhdikas ja sitten yksi kapulan pito. Urho otti kapulan suuhun oikein innokkaasti, tämä riittikin sitten meille hyväksi suoritukseksi. Hypylle menoa harjoiteltiin hallitusti ja pari kertaa saimmekin sen tehdä, kun poika meinasi karata suorittamaan hyppyä. Eteenmeno vauhdikas ja paikkamakuussa oli jonkin aikaan Anskin häiriköidessä ja heitellessä palloa jätkän ympärillä. Tosi hyvä suoritus Urholta, eikä väsymyksestä tietoakaan, vaikka pitkä lenkki alla.

Iitun kanssa aloitettiin ilmottautumisella ja siitä sitten seuraamista. Aika kivasti meni seuraamiset, ampumissuoralla aukesi vähän, muttei muuten reagoinut 2 paukkuun. Jättävät voi-tyyliin hyvät. Toki nopeutta saisi vähän tulla lisää maahanmenoon eli täytyy välillä muistaa ottaa näitä erikseen. Luoksetulo makuulta, ensimmäiseen käskyyn ei reagoinut ollenkaan ja toisella tuli sitten laukaten. Nyt ei ollut mitään lelua näkyvillä. Tasamaanouto 1kg ja neitihän meinasi varastaa tai toinen tassu siirtyi eteenpäin. Palkkasin sitten odottamisestakin, itse nouto hieno. Hyppynouto 80cm hyvä, samoin nouto A:lla. Eteenmeno ilman etupalkkaa, lähti laukaten suoraan, mutta kaarsi vähän vasemmalle jossa palkka on yleensä ollut. Meni maahan vasta toisella käskyllä. Paikkamakuussa namipurkki rinnan alle ja itse piiloon. Hienosti ja rauhassa oli makoillut 2 paukun ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti