perjantai 6. heinäkuuta 2012

5.7.12 Jälkeä

Torstaina vetäistiin taas aamulenkki Luukissa Anskin ja Rikun kanssa. Siitä sitten siirryttiin pelloille jälkiä tallomaan. Urholle talloin 531 askeleen jäljen, 2 kulmalla, 10 esineellä ja nameja oli siellä täällä jäljellä. Sää oli muuten ok, mutta tuuli jonkun verran. Jälki vanheni tunnin.



 
Urholla oli kova hinku hommiin, mutta onnistuin nykäisemään sitä sen lähestyessä paalua väärältä puolelta ja tästähän herra otti nokkiinsa. Uusi yritys, eikä lähtö ollut kovin kummoinen. Ensimmäinen esine oli 3m paalulta ja sen Urho ylitti. Epätarkka jäljestys, alun sähellys ja vaikea esine. Ilmaisi esineen kyllä kun otin sen takaisin päin. Muut esineet Urho bongasi hienosti, vähän tarvitsee apua suoraan menossa, kun on kääntymässä taakse päin. Ensimmäinne suora oli vasta tuuleen ja herrahan veti kovasti, ruoka ei oikeastaan kelvannut. Jäljestäminen rauhoittui sivu- ja myötätuuleen käännyttäessä ja ruokakin kelpasi vähän paremmin. Ensimmäisen kulman ylitimme kaikki, en vaan huomannut merkkejäni. Toisella kävelin itse kulmaan, mutta Urho haki kyllä jäljen uudestaan. Loppu jäljestäminen oli vähän parempaa, mutta selkeästi meillä on nyt joku tahtojen taisto siitä millä vauhdilla jäljellä edetään. Esinemotivaatio kohdillaan, mutta nätemmin esineet saisi ilmaista. Kulmat oli taas tällä kertaa huonot, mutta en yhtään ihmettele tuola jäljestys tyylillä, kiire kun on kova. Nyt pitäisi keksiä jotain, että saataisiin rauhallinen jäljestäminen takaisin.

Iitulle talloin 390 askeleen jäljen, 6 esineellä, pallolla,43 kulmalla ja piikillä, nami kasoja oli siellä täällä. Jälki vanheni reilun tunnin. Iitu jäljesti normaaliin tapaansa, ehkä maavainuisemmin vastatuulestakin huolimatta. Kulmat otti hyvin ja esineet nousi varmasti, kovin oli neiti tyytyväisen oloinen jäljen suoritettuaan.


Eikä muuten jäljestämistä häirinnyt karvojen lähtö. Anskin ottamia kuvia Iitusta.

 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti