perjantai 20. heinäkuuta 2012

20.7.12 Lenkkiä ja esineitä

Aamusta vetäistiin taas Luukin lenkki ja sitten ajeltiin uuteen paikkaan ottamaan esineitä Lahnukseen. Tallottiin täyspitkä, mutta hiukan virallista kapeampi ruutu. Esineitä laitettiin 5, etu- ja takakulmiin sekä keskelle. Ilma oli leppoisa, pieni tuulenvire kävi vasemmalta oikealle ruudun poikki.

Urho sai aloittaa hommat ja innokkaasti poika ryhtyi töihin. Edelleen liikkuu ruudussa taloudellisesti ja esineet nousee varmasti. Palautukset tapahtuvat vauhdilla. Nytkin kaikki 5 esinettä nousivat hienosti ilman turhia juoksenteluita. Nenä oli alusta asti auki.

Iitu oli taas täpinöissään ja hyvä, että malttoi odotella lupaa lähteä hommiin. Vähän vauhdilla se lähtikin liikkeelle ja meni ensimmäisen esineen ohi. Nenä ei siis ollut heti auki, eikä maltti ihan mukana. Kivaa oli juosta ja sitten löytyi ensimmäinen esine. Neiti pysähtyi esine suussaan ruudun takalaidalle ja katseli meitä päin, luulin sen ensin hukanneen meidät. Kun sitten huutelin tuli se vähän meitä päin ja yritti mennä keskiesineen luokse. Tässä vaiheessa huomasin, että pk-valjaat olivat valahtaneet miten sattuu ja olivat sotkeutuneet Iitun jalkoihin. Tässä siis syy ihmeelliseen käytökseen esineen löydyttyä. Laitettiin valjaat kunnolla ja Iitu etsi ensimmäisenä löytämänsä esineen jonka veimme mukanamme. Sitten hakeamaan lisää esineitä ja hyvin homma pelitti. Sieltä ne kaikki loput esineet nousivat suht helposti.

Iltapäivällä käytiin eläinlääkärissä hakemassa nenäpunkki lääkitys koko porukalle. Urholla on jonkin verran esiintynyt aivastelua tottistelun yhteydessä ja halusin nyt sulkea pois tämän vaihtoehdon. Muuta oireilua ei ole ollut kenelläkään. Strong Holdilla mennään nyt sitten ja koitetaan loppuuko aivastelu. Jos ei niin syy on sitten ehkä jossain muussa? Urho painoi 25kg, Iitu 19kg ja Elias 32kg. Eliasta odottaa siis parin kilon pudotus, muut ovat oikein hyvässä kunnossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti