maanantai 29. heinäkuuta 2013

25.7.13 Lisää tottista ja illan agit

Torstaiaamusta Tuusulassa taas tottistelemassa. Pojat otettiin pareina ja Urho sai tällä kertaa aloittaa liikkeet. Eteenmeno palkan kävin viemässä Urhon vielä ollessa autossa. Seuraaminen taas hyvää ja poitsulla hyvä fiilis. Jättävät ok, ovat kyllä nopeutuneet 3 apusarjan myötä. Luoksetulo vauhdikas ja aika hyvin tuli eteen istumaan. Vauhtinouto ok ja pallo oli valmiina edessä odottamassa, hyvin tuli eteen. Hyppynouto meni mukavasti. A:lla meno sujui hyvin, mutta kapulan tuonti A:n kautta tuotti vaikeuksia. Taisi kiertää takaisin tullessa muutamaan otteeseen, sitten lähti A:n houkuttaman suorittamaan A:ta ilman kapulaa ja tuli takaisinkin ja tästä sitten annoin ruokapalkan. En nyt tahdo tappaa motivaatiota vaatimalla liikoja. Kyllä se siitä, kunhan herra hiffaa homman. Eteenmeno oli vauhdikas ja irtosi hyvin, vaikkei palkkaa nähnytkään. Ruoka toimii siis hyvänä motivaattorina! Paikkamakuussa herraa itketti ja nousi kaksi kertaa perääni. Tästä kyllä moitin kuuluvasti ja yritin olla uskottava. Toisella kerralla jätkä heittikin takaisin maahan ensi ärjäisystä. Loppuajan makoili sitten hiljaa paikoillaan eli paljon paikkamakuu treeniäkin kiitos.
 
Iitu pääsi tokoilemaan. Normiliikkeet ja kaikki toimi ihan kivasti. Jättävissä tein myös 3apusarjaa ja tämä nopeutti liikkeitä. Liikkeestä pysähtymiset toimivat myös paremmin kuin aikoihin. Paikkamakuussa Iitu makoili 3 muun koiran kanssa ja nätisti taas makoilikin. On se uskomatonta miten se treenitilanteessa kykenee hallitsemaan hermonsa niin hienosti. Tunnari otettiin myös, jostain syystä ei haistanut kaikkia kapuloita läpi ja toi väärän. Tästä erehdyin vähän moittimaan, ennen kuin muistin ettei niin olisi saanut missään tapauksessa tehdä. Tämän jälkeen neiti yrittikin miellyttää tuomalla minkä tahansa kapula, voi arg. Viikonloppuna harjoiteltiin taas mökillä kävyillä tunnaria ja tällöin onnistumisprosetti on 100. Voi, kun se siisrtyisi vielä tunnariinkin.
 
Illalla ajeltiin vielä Urhon kanssa agitreeneihin. Aloitettiin pressuesteellä (25-40cm), jonka molemmin puolin oli 3 ponnaria 6f välein. Urho haki lelua hyvin ja tekniikka toimii. Hiukan laiskistui loppuakohden, mutta ilmakin oli kuuma. Toisena harjoituksena hypittiin pressuestettä(45-65-45cm) 4f etäisyydeltä ponnarista. Tätä harjoitusta saataisiin nyt tehdä kotonakin takapään lihaksia ja ponnistusvoimaa lisätäksemme. Aluksi saataisiin tehdä 1 sarja eli n. 10 hyppyä ja pikku hiljaa lisätä max 3krt/vko. Lopuksi rataharjoitusta ja oli hauskaa. Itsekin tykätä rataharjoituksista. Kontaktit tarvitsi vähän muistuttelua, kepit meni hyvin 2 alku/loppu ohjurilla ja vauhtia riitti.
 

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

22-24.7.13 Tottista, tottista ja jälkeä

Viikon teemana tottis. Maanantaina Tuusulassa tottistelemassa. Urho ja Riku treenattiin taas pareina. Ensin ilmottautuminen joka meni ok ja siitä Urho jatkoi paikkamakuuseen, joka olikin aluksi hiukan haastava. Pientä piipitystä kuului ainakin siihen asti, kun Riku suoritti jääviä. Herra malttoi kuintenkin pysyä paikoillaan.
 
Seuraaminen meni Urholta taas hienosti, motivaatio oli kohdillaan ja jätkä innoissaan. Jättävistä istumisen ja maahanmenon tein 3 apusarjan avulla ja ne toimi hyvin. Seisominen hyvä. Luoksetulo vauhdikas ja pallon avulla jarrutti ja tuli suoraan eteen istumaan. Täytyy alkaa vähentämään apua. Jätettiin eteenmeno palkka odottelemaan kentän päähän. Vauhtinoudossa meinasi painella kapulan ohi eteenmeno palkalle, mutta käskystä malttoi mielensä ja toi kapulan vauhdikkkasti ja loppuasento hyvä. Hypyn tein ruokapalkalla, niin että toisella puolella targetti ja toisella sai puolet aamuruuastaan. Ensin 90cm ja sitten metrisellä, hyvin meni. A:lla sama homma. Ensin loivemmalla ja sitten kisa A:lla ja hyvin toimi tässäkin. Eteenmenon valmisteleva osa hyvä ja täysiä paineli eteenmenoon.
 
Iitu pääsi tokoilemaan ja otettiin seuraamista, joka oli nyt ok. Kun ei ammuta pysyy paremmin oikealla paikalla ja on iloinen ja rento. Ruutuun meno hieno, mutta annoin maahankäskyn liian myöhään ja kerkesi laittaa etutassut reunanauhan päälle. Uusi yritys ja toimi hyvin. Metallinouto ok, hyppynouto ok. Kaukot tein hyppyesteen takana ilman takapalkkaa ja toimi hyvin. Tunnari otettiin monen vieraan kapulan kanssa ja neiti toimi täydellisesti. Haisteli kapulat läpi ja nosti sieltä oman. Ihanaa tämäkin liike alkaa taas toimimaan. Paikkamakuussa Iitu oli Rikun ja Kamun kanssa ja nätisti oli makoillut ohjaajien ollessa piilossa.
 
Tiistaina ensin janat pojille Lahnuksessa. A talloi taas 4 janaa Urholle ja nyt oli ruokapurkit palkkana. 2 ensimmäisellä eteni janalle ok ja nosti jäljet ok, enemmän olisi saanut olla tarkkuutta jäljestämisessä, mutta ruokapurkit kyllä löytyi. 3 janalla Urho hyytyi, eikä meinannut lähteä liikkeelle, lähti sitten hitaasti ja nosti jäljen hyvin. Viimeisellä lähti taas hienosti liikkeelle, mutta onnistui hiukan oikaisemaan viimeiselle purkille.
 
Sitten kentälle tottistelemaan. Urho oli taas innokas, vaikka pelkäsin janojen jälkeen sen olevan poikki. Seuraaminen oli hyvää. Jättäviä ei tehty, vauhtiluoksetulo joka hyvä ja tuli suoraan eteen. Taas jätettiin eteenmeno palkka ja noudossa meinasi juosta kapulan ohi. Hyvin kuunteli kieltoa ja otti kapulan ja toi eteen. Hyppynouto pikkukapulalla 80cm hyvä, tästä taas ruokapalkka. Matalalla A:lla ei löytänyt ensi yrittämällä kapulaa joka lensi vähän pitkälle heinikkoon. Toinen yritys ja kapula löytyi ja helposti suoritti esteen. Tätä ruokapalkkausta jatketaan ja toivotaan, että se tuo hyvän motivaation estesuorituksiin. Eteenmeno taas vauhdikas ruokapalkalle.
 
Iitu pääsi tokoilemaan. Otin ruudun ilman targettia ja toimi hienosti. Kaukot kepin takana, muuten ok, mutta seisomisesta istumaan meno tuotti hiukan hankaluuksia. Sekin onnistui toisella yrittämisellä. Metallinoudossa leuat väähn kalisi ja hyppynouto hyvä.
 
Keskiviikko aamuna golf parkissa. Pojille tehtiin jäljet vanhettumaan ennen lenkkiä. A talloi Urholle 580m jäljen 8 kepillä. Tässä välissä käytiin kiertämässä Kaitalampi ja taas sai koirat painella menemään ja uida. Kovin oli onnellisia otuksia. Urhon jälki kerkesi vanheta 2h. Janan otti hyvin, intoa tuntui riittävän. Jälki oli taas aluksi hiukan "levotonta" siksakkaamista, mutta itsenäisesti korjasi aina jos eksyi jäljen päältä, kepit nousi tarkasti ja jäljestyskin parani, kulmista osan otti hienosti ja osassa joutui vähän etsiskelemään mihin se jälki oikein jatkui.
 
 

Vko 29 Paukuttelua ja mietteitä

Torstaina Urhon kanssa agitreeneissä. Aloitettiin 5 sarjan hypyillä (6f 20cm) vapaalla lähdöllä. Noutona haettiin patukkaa ja Urho suoritti hypyt suoraan ja pää pysyi alhaalla. Ensin olin itse kyykyssä palkkaamassa, sitten seisten selkä koiraan päin target vierellä.
 
Toisena harjoituksena 3 hyppyä + pressueste (50-70-50cm). Ennen 70cm oli todella hyvää hyppyä, mutta 70cm vähän jänskätti ja taisi väsähtää. Kokonaisuutena kuitenkin hyvää hyppyä.
 
Lopuksi treenailtiin keppejä. Ohjurit oli alussa ja lopussa. Tällä kertaa suoritti kepit hyvin, vaikka lähetykset tapahtuivat eri kulmista. Suoritti myös kepit loppuun asti, vaikka targetti jäi yksikseen. Nyt parin ohjurin avustuksella pitäisi harjoitella erilaisia kepeille tuloja, oman vauhdin ja paikan vaihtelua ym.
 
Perjantaina tottisteltiin pitkästä aikaa Luukin kentällä. Urho ja Riku treenattiin pareina ja vettä satoi. Urho aloitti liikkeet. Seuraaminen oli hyvää ja Urholla oli motivaatio kohdillaan. Jättävät meni ok, Luoksetulo vauhdikas ja autettuna tuli suoraan eteen. Vauhtinouto ok, metristä hyppyä piti ottaa pari kertaa, kun kiersi tullessa. A:ta ei sitten suorittanutkaan. Yritti, mutta antoi periksi melkein harjalle päästyään. Este oli liukas, joten ajattelin jättää homman siihen ja otettiin eteenmeno ruokapalakalle, jonka olimme jättäneet odottelemaan luoksetulon yhteydessä. Hyvin irtosi eteen. Paikkamakuussa oli hiukan levoton, mutta pysyi paikoillaan.
 
Iitulle sitten ammuttiin. Pientä reagointia ampumiseen ja sen jälkeen seuraaminen oli edistämistä ja poikittamista. Yritin nypyttämisen ja käskyttämisen kautta saada Iitun oikealle paikalle, mutta neiti ei siihen kyennyt, meni jotenkin lukkoon. Leikittiin vähän ja muutin käskyttämistäni pehmeämmäksi ja neiti vapautui ja seuraaminenkin oli parempaa. Paikkamakuussa hiukan piipitytti, mutta pysyi paikoillaan ja rauhoittui ampujen jälkeen. Ampumistreeni on varmasti tehnyt Iitulle hyvää, että sietää ukkosta ja raketteja paremmin, mutta jotenkin vaan itseä alkoi ahdistaa Iitun reagoiminen. Kolmosluokan jälkikokeisiin on tuntunut aika mahdottomalta päästä ja Iitun iän ja virtsan karkailuongelmat huomioiden päädyin siihen, että Iitun jälkiura on nyt tässä. Ampumista jatketaan, mutta vaikka leikin aikana tai jotain muuta kivaa puuhaten. Toki jatketaan maastotreenailua, mutta Urho on nyt ykköskoirana pk-puolella. Iitun kanssa keskitytään tokoon, joka on mukavaa ja hyvää aivojumppaa. Kisahaaveet kyllä jatkuvat vielä tokopuolella. Katsotaan mitä tuleman pitää.
 
Lauantai aamusta Halkolammella jäljellä. A talloi Urholle 700m jäljen, 8 kepillä, jälki vanheni 1,5h. Janan Urho suoritti hyvin, alku jälki oli vähän siksakkimaista, mutta parani huomattavasti, kepit ilmaisi varmasti ja osa kulmista meni hienosti, osalla joutui tekemään vähän enemmän töitä.
 
 
Tallottiin 3 suikaletta, 3 esineellä. Ensimmäisellä suikaleella Urho toimi hyvin ja reippaasti. Kolme esinettä nousivat varmasti ja pysyi hyvin alueella. Toisella suikaleella Urho väsähti? ensimmäisen esineen jälkeen ja lähdöt tulivat nihkeiksi. Irtosi kuitenkin ja 2 viimeistäkin esinettä löytyi pienen "taistelun" jälkeen, josta superpalkka. Iitu pääsi myös etsimään esineitä ja neiti toimi hienosti. Pysyi hyvin alueella ja nosti esineet varmasti yksi kerrallaan. Viimeiselle suikaleelle oli ilmestynyt marjasta, joten haetutin sieltä vain yhden esineen, joka olikin aika lähellä marjastajaa. Iitu ei marjastajasta välittänyt vana teki hommia ja toimi esineen. Tämä oli sinällään yllättävää, että oletin sen reagoivan edes jollain tavalla kyykkivään mieheen.
 
Sunnuntaina Luukissa. Tallottiin pojille 4 janaa ristiin ja ajettiin ne heti pois marjastajien tieltä. Urho lähti janoilla hyvin etenemään ja nosti jäljet kivasti, pientä epätarkkuutta jäljen päällä, mutta kepit löytyivät hyvin.
 
Käytiin kiertämässä Luukin lyhyempi lenkki ja koirat painelivat onneessaan menemään. Urho jahtasi keppi Rikua pitkin metsikköä. Välillä käytiin uimassa ja rallattelu jatkui.
 
Tallottiin vielä esineruutu. Tarkoitus oli tehdä se metsään, mutta marjastajat olivat jo saapuneet ja tehtiin sitten pientä jäynää koirille. Täysimittainen ruutu tehtiin osaksi pellolle ja osaksi metsään. 3 esinettä taakse ja 3 eteen. Urho toi 4 esinettä helposti ja viidennen eteen sai tehdäkin enemmän töitä, mutta se kannatti. Vähän piti kehotella pysymään paremmin alueella, kun pelto kutsui juoksemaan. Iitu toimi ruudussa hienossa ja esineet nousi taas varmasti. Pientä muistutusta piti antaa ruudussa pysymisessä.
 

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Vko 28 ...loma jatkuu ja reissua

Tiistaina oltiin Urhon kanssa Suskin opeissa. Olen ottanut tavaksi herätellä Urhoa ennen treenin alku haukuttamalla ja riehumalla ja sen jälkeen otan perusasennon. Sain vinkiksi, että kannattaa tehdä niin päin, että ensin oma perusasento ja sitten vasta riekutus. Tätähän harjoiteltiin ihan aluksi Suskin treeneissä, olin vain itse onnistunut kääntämään toimet. Näin koira liittää perusasentoon kivan tekemisen. Otettiin pk liikkeet vähän kisanomaisesti.
 
Seuraaminen oli hyvää, hiukan Urho aukeaa välillä, mutta pysähtymisillä korjaa asian. Ja edelleen Urho vaatii haasteita seuraamiseen, joilloin parantaa suoritustaan eli siis taas vaan keksimään niitä erilaisia kikkoja. Jättävissä istumisharjoitukset olivat tuottaneet tulosta ja olivat hienot. Maahanmeno olikin sitten unohtunut ja siinä vaati avun toimiakseen, seisominen oli sitten taas hieno. Luoksetulossa jarrutti hyvin, mutta pitää muistaa ottaa pallo jo valmiiksi käteen ennen kutsua. Nyt vaan pallolla vetämään Urhoa eteen istumaan. Noutokin oli ok ja tuli oikein eteen istumaan, tosin pallolla autettuna. Jatkossa voisi vauhtinoudossa tehdä sitäkin, että pysähtyy ennen koiran luokse ehtimistä ja sitten vetää siitä koiran eteen istumaan. Eteenmenossa palkkana oli iso pallo, mutta Urho jäi matkalle syömään taskustani pudonneita nakinpalaisia. No tästä ainakin opin sen, että Urhoa motivoi parhaiten ruoka ja minun on ihan turha tunkea niitä leluja sille, kun se ei niistä välitä. Eli eteenmeno palkaksi myös ruokaa.
 
Keskiviikkona tottisteltiin taas Tuusulassa. Iitun kanssa toko liikkeitä. Ruutu oli hieno, nyt on hakeutunut hyvin ruudun keskelle. Siitä seuraamaan lähtö ok, kaukot ok, jättävät ok, tunnari pitkästä aikaa vieraiden seurasta täydellinen, metallinouto ok ja itse seuraaminenkin käännöksineen ok. Paikkamakuu häiriössä hyvä.
 
Urhon kanssa tottisliikkeitä ja into on pojalla hyvä tehdä töitä. Hyppy (70cm) targetille ja takaisin hyvä, A:lle mentäessä suoritti itsenäisesti kisa A:n, vaikka oli ottamassa matalampaa. Ryhmäpaikkamakuussa hiukan levoton, kun olin piilossa ja nousikin ja oli tulossa luokseni. Vein takaisin, jonka jälkeen makoili rauhassa.

Torstaina lähdettiin ajelemaan Kalajoelle mummolaan. Kyllä nautittiin taas olostamme. Metsää ja peltoa riitti ja metsäautoteitä, joita kuljeskeltiinkin paljon. Eikä ihmisiä mailla halmeilla, koko aikana lenkkeiltäessä törmättiin tiellä 3 ihmiseen. Pari kuvaa onnellisista maalaiskoirista.










 
 
 

Vko 27 ja loma

Kesäloma alkoi ja sen kunniaksi päästiin tiistaina Tuusulaan päiväsaikaan tottistelemaan. Häiriötä oli runsaasti usemman koirakon voimin. Urhon kanssa hinkkailtiin tottista ja ihan mukavasti liikkeet onnistui. Iitun kanssa otettiin tokoliikkeitä. Urho pääsi lopuksi kimppapaikkamakuuseen ja se meni hyvin.
 
Tiistai aamuna Vaakkoissa jäljestämässä. A talloi Urholle 650m jäljen, keppejä oli 8 ja kaikki nousi hienosti. Janankin Urho otti hyvin, itse jäljestäminen oli hienoa ja Urho oli tosi innokas. Olisi vielä jatkanut hommia, jos vaan jälki olisi jatkunut. Jälki vanheni reilun tunnin.
 
 
Itse talloin Iitulle 730m jäljen, joka vanheni 2h. Jäljellä oli 8 keppiä ja pallo. Iitulta taas normaalia jäljestämistään. Tarkempikin saisi olla, mutta hyvin suoriutuu jäljestä. Itselleni se on vaan paljon vaikea lukuisempi kuin Urho.
 
 
Torstaina tehtiin esineitä ja janatreeniä. A talloi Urholle 4 janaa ja Iitulle 2 pitkää janaa. Urhon janoilla annoi sen jo mennä edellä ja hyvin eteni suoraan ja reagoi jälkiin. Iitun janat oli ainakin sen 50m ja suolla, jossa tuoksui suopursu voimakkaasti. Ja neitihän hoiti janat hienosti ja eteni niillä suoraan. Ensimmäisellä taisi nostaa takajäljen, mutta toisella oli suunta jo oikea. Tallottiin vielä 2 esine suikaletta 3 esineellä. Molemmat koirat toimivat tänään kuin unelmat. Pysyivät hyvin alueella ja esineet nousivat yksi kerrallaan. Nenä toimi hienosti molemmilla.
 
Perjantaina Talissa tottistelemassa. Iitu ensin hommiin. Pk hommia, ampumiseen reagoi vähän pomppaamalla, mutta sen jälkee seuraaminen olikin poikittamista ja edistämistä. Jättävät meni ok, luoksetulossa taisi siirtyä raviin ennen eteentuloa. Nouto ja hypyt hienot, eteenmeno ok pallolle. Paikkamakuussa piti hiukan piipitellä ampumisen aikana, mutta sitten rauhoittui.
 
Poikien kanssa tehtiin yhtä aikaa tottista joka osoittautuikin haasteelliseksi molemmille. Urho suoritti ensin liikkeitä ja motivaatio oli oikein mukava. Ampumiseen ei reagointia. Seuraaminen hyvää, jättävissä taisi seisominen tuottaa hankaluuksia. Vaikein asia oli A, jota otin kapulan kanssa. Jostain syystä Urho veti liinat kiinni, eikä enää suostunut menemään sitä. Omistajalla tietty keitti ja yritin siinä hengitellä vaan syvään. Onneksi A tuli ja pelasti tilanteen käskemällä ottaa matalemmalla A:lla ja saatiin alle sentään onnistunut suoritus. Loppuun vielä eteenmeno, jossa vauhti alkoi vähän hiljetä loppua kohti. Paikkamakuussa Urho lähti kerran, mutta pysyi paikoillaan kun herra palautettiin takaisin paikoilleen.
 

Aika menee siivillä...

Huh huh niin se aika menee. Ei vaan ole kerennyt kirjoitella treenejä ylös, vaikka ehkä syytä olisi. Pikainen kertaus aikaisemmista treeneistä, eihän niistä enää kauheasti muista.
 
Vko 23
Ainakin tottisteltiin, käytiin agitreeneissä, otettiin esineitä ja tehtiin jäljet pellolle ja metsään. Urhon kanssa agissa otettiin etäisyyden arviointia = 3 hyppyä (25cm) 6f ja 12f pressueste (50cm). Urho hyppäsi ihan kivasti. Toisena tekniikkaharjoituksena okseri (50-6050cm) ja hyppytekniikka oli hyvä. Lopuksi rataharjoitus, joka meni muistaakseni aika kivasti. On alkanut löytyä se yhteinen sävel tai ehkä omistaja on vähän kehittynyt radan suorittamisessa. Esineitä otettiin 3 suikaleella ja muistelisin, että molemmat koirat aiheuttivat hampaiden kiristelyä. Taisi olla ilmassa turhaa juoksentelua ja haihattelua, mutta löytyiväthän ne esineet sieltä tietty kuitenkin. Metsäjäljet tehtiin Halkolammelle. Iitun jälki vähän vajaa 1km, 8 keppiä, 2 palloa ja patukka. Vanheni 2h. Aika mukavasti Iitun ominaisella tyylillä tapahtui jäljestys.
 
 
Urhon jälkeä en muistanut tallentaa sports trackeriin, mutta olisko jälki ollut n.410m pituinen, 8 keppiä, 7 purkkia ja 4 kulmaa. 1h vanheni. Urho on alkanut jäljestää metsässäkin mukavasti, kepit ilmaisee varmasti, mutta purkkeja saattaa jättää. Kulmiinkin reagoi nopeasti.
 
Vko24
Pidin vapaata ja maanantaina käytiin A:n kanssa tekemässä 10km lenkki Luukissa. Iitulle otettiin janat ja Urholle jälki pellolle. Jälki oli 628 askelta 3 kulmaa ja 4 piikkiä, esineitä 10. Muistelisin, että jäljestäminen meni kivasti. Paalulla oli ongelmia, mutta kun niistä päästiin alkoi jäljestäminen sujua. Olisko yksi esine jäänyt maahan ja muut Urho ilmaisi. Tiistaina tottisteltiin ja keskiviikkona otettiin janoja ja esineitä. Urho on oivaltanut janojenkin idean ja etenee suoraan ja raegoi jälkeen heti. Esinetreeninkin muistelen menneen paremmin. Iitulla normimeininki. Torstaina agissa Urholla ensin korkeuden arviointia = 3 hyppyä (35cm) + pressu (40-60cm). Urho oli innokas ja hyppytekniikka hyvä. Lopussa alkoi vähän viettää vasemmalle. Sitten 5 hypyn (40cm ristikot) sarjalla meno targetille ja sen jälkeen lelun hakua. Urho niska oli aluksi tuonneissa jäykkä, mutta parani toistoilla. Perjantaina vielä tottisteltiin ja taidettiin ampua koirille. Urho ei reagoinut mitenkään, Iitu vähän jäykisteli ja paikkamakuussa piti hiukan piippailla. Lauantaina Urho onnistui riehuessaan nyrjäyttämään varpaansa ja kulki sitten reilun viikon hihnassa. Samalla pidettiin treenitaukoa.
 
Vko 26
Torstaina oli omatoimi agia ja halli yksin minun käytössä. Halusin sitten hyppyttää Urhoa ja koitinkin metristä targetilla. Hyvin hyppäsi mennen tullen. Sitten koitin patukan kanssa ja tulomatkalla kiersi ja varoi taas jalkaansa. Vähän siinä käveltiin ja astelikin taas normaalisti. En sittne enempää uskaltanut hyppyttää. Iitun kanssa temppuiltiin ja muisteltiin agi juttuja. Neiti nautti vauhdista ja halli raikasi haukusta. Sunnuntaina uskalsin talloa Urholle 250m jäljen, 2 janalla, 6 keppiä ja pari namikasaa. Janat meni hyvin ja itse jälkikin kivasti, kepit ilmaisi hyvin. Iitulle tein 4 pitkää (50m) janaa todella hankalassa maastossa. Iitu eteni esteistä huolimatta hienosti suoraan ja nosti jäljet hyvin.