tiistai 31. joulukuuta 2013

Vko 52 Joulun aikaa...

Maanantaina ajeltiin Hyvinkäälle koirakylpylään uimaan. Urhohan on vuosi pari sitten käynyt tuolla uimassa, mutta Iitulle eka kerta uimahallissa. Urho sai päällensä pinkit liivit ja niiden rohakisemana poika innostui uimaan ihan kunnolla. Iitulla vaan pallo jonka perään lähti ja Urho sitten Iitun perään. Viimeisellä kerralla Urho lähti ihan itsekseen Iitun perään uimaan. Josko tästä nyt Urhokin rohkaistuisi ja uiminen alkaisi kesälläkin maittaa. Iitu kyllä nautti uimisesta oikein kovasti.

Aatto aamuna käytiin kiertämässä Rikun ja A:n kanssa Luukin pitkä lenkki, välillä vähän metsän kautta. Vauhtia riitti ja Iitu paineli menemään Rikun kanssa, kun Urho välillä väsähti. Urhosta näkyi selkeästi uinnin rasittavuus, oli rauhallisempi kuin aikaisemmilla lenkeillä, mutta kyllä sekin juoksi Rikun perässä.


Perjantaina jatkettiin treenailua joulutauon jäljiltä janoilla ja esineillä Luukissa. Tallottiin koirille 2 janaa, joihin tehtiin harhat. Urho eteni janoilla hyvin ja nosti jäljet ihan ok. Harhoista ei poika välittänyt mitään. Tallottiin kaksi esinesuikaletta ja hyvin nousivat esineet niin Iitulla kuin Urholla.

Lauantaina oltiin Tuusulassa tottistelemassa. Urholla oli hyvä vire ja homma toimi. Edelleen poika tulee perusasennossa hiukan liian eteen, joten otettiin käsi/namiapu mukaan ja johan lähti peffa kääntymään nopeammin ja poika asettumaan oikeaan kohtaan. Jättävät muuten ok, mutta seisomisessa tarjosi istumista pariin otteeseen. Luoksetulo nopea ja suora. Vauhtinouto 650g hyvä ja pitoa 2kg, joka meni myös hyvin. Hyppynouto ensin 80cm ja sitten metrisellä onnistui hyvin, A:lla samoin. Ensin harjoiteltiin eteenmenon maahanmeno vaihetta ja lopuksi lähetys eteen. Vire pysyi hyvänä koko treenin. Paikkamakuussa Rikun häiriköidessä makoili myös rauhassa.

Iitun kanssa seuraamista ja koitin pitkästä aikaa imuttamista, kun tuppaa aukeamaan ja valumaan eteen. Sitten jääviä, tasamaanouto ja hyppynoudot. Ruutuun lähetystä pariin otteeseen ja hyvin hakeutuu keskelle. Tunnari omalla ja vieraalla ja omahan sieltä nousi. Kaukot otettiin pitkästä aikaa ja hienosti pysyi paikoillaan.

Sunnuntaina sitten Lahnuksessa tottistelemassa. Urho sai aloittaa ja seuraaminen oli taas hyvää. Ei auennut ollenkaan ja oli oikein hyvällä fiiliksellä. Jäävätkin toivat tänään. Tasamaanouto 2kg ja hyvin toimi. Hyppynoudot matalammilla esteillä. Muuten ok, mutta A:n paluun suoritti hypyn kautta. Toisella yrittämällä jo onnistui. Eteenmeno harjoitusta taas ensin maahanmenon kautta ja sitten eteen lähetys.

Iitu pääsi lopuksi vähän hommiin. Yritettiin seuruuttamista pallopalkalla imuttaen, muttei onnistunut. Ei vaan kykynen laskemaan silmiään irti pallosta. Jatkamme siis nami-imutusta. Kaukot ok, ruutua ja noutoa ok. Juoksutin maalin kiertämistä ja sitten ruutuun. Vauhtia oli mukavasti. Tunnari pariin kertaan ja tänään Iitu oli jostsin syystä epävarma. Molemmilla yrittämillä toi ensin väärän, en sanonut mitään otin vain kapulan pois ja lähetin hakemaan uutta. Näytti siltä, että Iitu haisteli kaikki muut läpi, muttei omaa kapulaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti