sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Vko 41 treenailut

Maanantaina käytiin juoksemassa Salmessa 10km lenkki. Tällä kertaa Urholla oli valjaat ja vetoliina käytössä, mutta eipä poika kauheasti vetänyt. Tietty tämäki pitäisi opettaa. Juokseminen oli jo helpompaa kuin viimeksi ja oma palautuminenkin tapahtui nopeammin.
 
Torstaina oli Ullan agitreenit. Oletettavasti ulkona oli pyörinyt juoksuinen narttu, kun herra kulki nenä maassa ja ajatukset harhailivat välillä. Treenit aloitettiin putki + perussarja harjoituksella. Taas Urho vietätti vasempaan ja kokeiltiin rimoilla eri vaihtoehtoja, jolla saataisiin poika menemään suorempaan. Korjaili kyllä menoaan suorempaan, mutta vaihtelevasti.
 
Toisena harjoituksena putki + okseri + okseri + putki. Okserit oli leveät ja Urho hyppäsi teknisesti hyvin, eikä tässä ainakaan huomattavaa vasemmalle ajautumista. Yhdellä hyppy kerralla tosin ponnisti huonosti toisella okserilla ja tippui riman päälle takajaloilla, josta ponnisti lisää vauhtia. Hyppy näytti pahalta, mutta Urho ei ollut tapauksesta moksiskaan.
 
 
Ratatreeni oli ohjausharjoitusta. Takaaleikkausta ja poispäin kääntöä. Halliin alkoi tulla jo seuraavia treenaajia ja Urholta katosi vähän ajatus harjoitusta tehdessämme ja ohjaaminen oli vaikeaa. 1 esteeltä ohjattiin oikealla puolella 2 esteelle takaaleikkauksella. 4 esteellä poispäin kääntö vasemmalla kädellä ja 6 esteellä poispäin kääntö oikealla kädellä. 7 takaa leikkaus.
 
 
 
 
Lauantaina oltiin jäljestämässä Luukissa Anskin ja Tarjan kanssa. Urholle talloin pellolle 630 askeleen jäljen. Paalulla ei nameja. Nameja enimmäkseen joka 5. askeleella ja jonkun verran joka 3. askeleella. Harhojen kohdalla namittomat pätkät, sekä yksi pidempi namiton pätkä. 4 esinettä ja 2 maahan kaivettua purkkia. 3 piikkiä. Jälki vanheni 2h.
 

 
Ilma oli tyyni. Urho aloitti jäljestämisen hienosti paalulta, ei merkitystä vaikkei siinä nameja ollutkaan. Jäljestäminen jatkui tosi hyvänä, eikä eroa huomannut namillisilla ja namittomilla kohdilla. Itsestä tuntui jopa, että Urho paransi namittomilla kohdilla jäljestämistä. Esineet nousi hienosti ja ilmaisut oli suoria. Liikkelle lähdötkin hyviä, ainakin suurimmassa osassa. Purkkeihin reagoi myös ja sai sieltä herkut. Harha oli n. 1h vanhempi kuin itse jälki, eikä Urho reagoinut harhoihin mitenkään. Piikit meni myös hienosti, vaikka osassa ei ollut jarrunamejakaan. Tosi hieno jälki Urholta ja ensi kerralla pitääkin keksiä jotain uutta jekkua pojan pään menoksi jäljelle.
 
 
Iitulle talloin n. 500m metsäjäljen, johon Anski kävi tallomassa Rikun kanssa kaksi kunnolla sotkettua harhaa. Jäljellä oli 7 keppiä, pallo, 3 piikkiä ja 2 kulmaa. Jälki vanheni pari tuntia ja harhat oli puolisen tuntia jälkeä vanhemmat.
 
 
 
Iitu oli hyvin innokkaalla päällä ja janalla lähti reippaasti liikkelle, mutta vähän rallatellen, tosin korjasi joka pidätyksestä suuntansa suoraan. Jäljen nosti todella tarkasti ja lähti jäljestämään nenä maassa, josta hyvästä löytyikin ihana pallo. Tämän jälkeen ei jäljestänyt niin kauhean tarkasti, mutta ihan hyvin Iituksi. Pysyi jäljellä, eikä välittänyt harhoista sen kummemmin, pientä tarkistamista. Kepit nousi varmasti ja osa piikeistä meni hyvin ja osalla tarkasteli ja joutui etsimään jälkeä. Varsinkin ensimmäisellä, jonka olin tehnyt risukkoon ihan Iitun kiusaksi. Ihan kiva jälki Iituksi.
 
Sunnuntaina Tarjan kanssa tottistelemassa. Ennen Tarjan tuloa otin Iitun kanssa seuraamista parkkiksella. Iitu oli aika rauhallisen oloinen, eikä edistänyt/poikittanut. Tarjan tultua siirryttiin kentälle ja otettiin seuraamista pitkällä suoralla. Iitu oli rauhallisempi kuin edelliskerralla kentällä, mutta edelleen hiukan kiihtynyt. Poikitti vähän. Tämän jälkeen vein Iitun autoon ja otettiin Truly välissä ammuttavaksi. Sitten Iitu uudestaan kentälle ja sama homma seuraamisessa. Ekalla paukulla pieni reagointi poikittain ja piipahdus, toisella ei sen kummempaa. Jatkettiin seuraamista ja ihan ok meni. Paikkamakuussa jouduin antamaan 2 käskyä ennen kuin kävi maate. Mentyäni piiloon haukahti, josta kielsin. Ekalla paukulla taisi pieni haukahdus tulla, toisen jälkeen vain pientä piipitystä. Kovasti ampuminen taas kiihdytti Iitua, pitäisi päästä ampumaan ihan vieraalle kentälle, jotta saataisiin rikottua rutiineja.
 
Urho pääsi tottistelemaan parkkikselle. Kahden purkin välissä seuraamista, joka oli hienoa. Urho oli hyvässä mielentilassa ja teki hommat reippaasti. Otin paljon juoksemista ja pysähdyksiä, jotka meni hyvin. Jättävät ok, tosin seisomisessa tarjosi istumista muutaman kerran seisahtumisen jälkeen jostain syystä. Luoksetulo nopea ja suora ja eteenmeno vauhdikas.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti