sunnuntai 9. syyskuuta 2012

6.9.12 Agilointia

Alkuviikko meni huilatessa ja yrityksessä parantua flunssasta. Aika tiukassa tuntuu vaan tauti olevan, mutta agitreenejä en raaskinut jättää väliin. Pientä haastetta treenaamiseen toi treenikaverin juoksuinen narttu, joka ei tosin ollut hallissa treenaamassa, mutta pihalla lenkkeilemässä ja autossa sitten odottelemassa. Urholla oli rinnassa pienta rakkauden kaipuuta. Aloitettiin perusharjoituksella okserilla, jota nostettiin 40cm->50cm->40cm. Tokalla tiputtii taas takariman, mutten hyppäsi hyvin. Keskittymään sai poikaa vaatia, kun haaveili toisesta käppänänartusta, jonka oletti olevan ihanan tuoksun takana.

Korkeudenarvioinnissa hyppäsi muuten ok, mutta keskittyminen edelleen haastavaa. Viimeistä rimaa nostettiin 45cm->55cm->45cm. Taas vietti vasempaan, jota korjailtiin laittamalla rimat vinoon. Vauhtia hommaan saatiin, kun menin itse targetille. Yllättävän hyvin poika kuitenkin kokosi itsensä, vaikka naiset pyörivätkin mielessä.

 
 
Rataharjoituksessa harjoiteltiin (este 6) takaaleikkausta, joka olikin hiukan unohduksissa. Siinä taputus reiteen sillä kädellä, jonka suuntaan ollaan kääntymässä. Rengas ok ja kepit oli Urhosta kivat. Niitä tarjottiin moneen otteeseen. Alussa ja lopussa oli verkot, keskellä pelkät ohjurit ja hienosti pujotteli. Ullan mukaan voisimme mietiskellä möllikokeeseen menoa. Ehkä koira on valmis, muttei ohjaaja =).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti