keskiviikko 19. syyskuuta 2012

17.9.12 Viettitreeniä Tuusulassa

Kolmas kerta Tuusulassa viettitreeneissä. Hommat alkoi samoilla harjoituksilla kuin viimeksi eli ensin purkin edessä kontaktinpitoa sekä perusasennossa kääntymisiä. Urho toimi suht hyvin, mutta parempaankin pystyisi. Toisella kierroksella seuramista ja purkki taskusta palkaksi, nyt poitsu oli jo herännyt ja toimi hyvin.
 
Viimeisellä kierroksella tehtiin muutama uusi harjoitus. Ensin luoksetulon loppuasentoa niin, että purkki seläntakana maassa ja koira otetaan muutaman kerran eteenistumaan ja sitten vapautus purkille. Ensin oli tietty vaikeuksia tulla eteen, eikä karata suoraan purkille, mutta pienellä avulla Urho malttoi mielensä ja tuli nätisti eteen istumaan. Toisessa harjoituksessa koira jätettiin maahan ja mentiin sen eteen seisomaan selkä koiraan päin. Purkilla "härnättii" maassa olevaa koiraa ja sitten seistiin hetki, siirryttiin koiran viereen ja lähdettiin käskystä suoraan seuraamaan. Urho oli tässä treenissä oikein vietikäs ja seurasi todella tarkasti jännittyneenä. Tätä tunnetilaa olen yrittänytkin hakea ja nyt se sieltä taas löytyi. Toivottavasti saisin jatkettua tämän tunnetilan tuomista treeneihin.
 
Oli puhetta, kun Urho on hiukan hidas syttämään tällaisiin juttuihin, että ensin sen kanssa kannattaisi tehdä pieniä sivulle tuloja ja sitten tuota maassa makaamista, josta se haetaan seuraamiseen. Esimerkiksi ennen kehään menoa toko kokeessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti