keskiviikko 8. elokuuta 2012

8.8.12 Tottista Luukissa

Luukin kentällä tottistelemassa. Iitu pääsi Icen kanssa hommiin. Ilmottautuminen meni hyvin ja siitä siirryttiin paikkamakuuseen. Siinä Iitu vähän pelleili ja meni maate vasta toisella käskyllä. Namipurkki rinnan alle. Ekalla paukulla haukahti, mutta hiljeni kun kielsin ja kaksi seuraavaa paukkua oli hipihiljaa ja loppu ajan makoili nätisti, vaikka kentällä tallusteli omistajansa kanssa vieraskin koira.

Seuraamisessa vähän poikittamista, ei ihmeempää reagointia paukkuihin. En taaskaan tajunnut purkaa vähän Iitua ennen tottistelun alkua. Ensi kerralla pitäisi muistaa. Seuraaminen parani mitä pitempään sitä tehtiin eli suoristui. Jättävät voi tyyliin hyvät ja luoksetulot laukaten. Tasamaanouto 2kg hyvä. Eteenmenolla katseli maahan jätettyä kapulaa, mutta jatkoi matkaansa eteenpäin. Ei mennyt maahan ihan heti käskyn kuultuaan. Kovin oli neitokainen onneessaan kun pääsi hommiin.

Urhon kanssa namipurkkitreeniä. Ensin ilmottautuminen ja pienet kopeloinnit. Sitten seuraamista erilaisin häiriöin ja näytin namipurkin, joka oli maassa. Urho oli oikein reippaan oloinen ja teki hommia vauhdikkaasti. Perusasentoon tulot oli vauhdikkaat ja seuraaminen vietikästä. Välillä vapautin sitten herkkupurkille. Ryynimakkara tuntui olevan pop ja maistui hyvin. Jättävät meni hienosti ja luoksetulo suora ja vauhdikas. Kapulan pito onnistui pari kertaa hyvin. Estehyppy toko tyyliin 80cm ja vein targetin toiselle puolelle. Hyppäsi kevyesti yli ja pysähtyi käskystä namin syötyään odottelemaan. Toistin pari kertaa, hyvin malttoi myös odotella lupaa lähteä hyppäämään. Eteenmeno pallolle vauhdikas, herra paineli jopa kentältä ulos kun meni ensin pallon ohi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti