lauantai 15. maaliskuuta 2014

Vko 10 Puli puli

Tiistaina hallilla tottistelemassa. Mentiin jo aikaisemmin ja otettiin pihalla "alkutottikset". Urholle seuraamista, jäävät, luoksetulo ja eteenmenoa. Yritetään vahvistaa eteenmenon tuloa tottiskaavioon. Ihan ok meni liikkeet ja eteenmenot myös. Ensimmäisellä oli palkkaa, toisella ei + käsky maahan ja vikalla oli taas palkkaa. Hallissa jatkettiin seuraamista, sivulle tuloa, noutoa ja hyppynoutoa. Paikkamakuussa kävin piilossa ja Urho makoili nätisti.

Perjantaina käytiin A+Rikun seurassa pulikoimassa Hyvinkäällä. Urho ui edelleen liivit päällä. Mukavasti meni taas ja Urhokin menee innokkaammin altaaseen. Iitun perässä on hyvä ja turvallista uida. Iitu keksi kivan keinon kuivatella turkkiaan altaasta noustuaan. Takaseinällä roikkuu joku väliverkko altaaseen ja neitokainen käy siihen hinkkaamassa itseään. Tai paremminkin kulkee joko seinän ja verkon välissä tai kylki verkkoon hinkaten. Ja on niin tyytyväisen oloinen. Tätähän se tekee kyllä kotonakin kiertäen sohvaa ympäri hinkaten kylkiään ja siis märkänä.

Lauantaina sitten taas kimppatreeniä Luukissa. Tallottiin A:n kanssa janat toisillemme. Urho eteni janoilla nyt paremmin ja jäljestikin ihan ok, kepit myös ilmaisi hyvin. Saisi vaan liikkua janalla reippaammin. Tallottiin myös 2 suikaletta 3 esineellä. Molemmat koirat toimi hyvin suikaleilla ja esineet nousi varmasti. Urho oli hiukan laiskahkon oloinen, täytyy ottaa taas ruokakuppi mukaan suikaleille, josko herralle tulisi vauhtia enemmän hommiin. Urholle vielä eteenmeno harjoitusta. Otettiin seuraamista ja jäävät, luoksetulo ja eteenmenot. Hyvin Urho lähtee eteenmenoon joka kerta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti