sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Vko 37 sairasta menoa ja synttäreitä

Alku viikon Urho oli jotenkin apean oloinen. Tiistaina silmät vähän rähmivät ja huuhtelin niitä sitten silmähuuhteella. Keskiviikkona töistä tullessani oli toinen silmä sitten ihan punainen. Ei muuta kuin eläinlääkäriin. Mitään haavoja tms. ei löytynyt, joten tippakuurille sidekalvontulehduksen vuoksi viikoksi. Huilailtiin sitten vaan loppu viikko.
 
Lauantaina nuori herra Urho täytti 4 vuotta. Samaiselle päivälle olin ilmottautunut jälkikokeeseen Urhon kanssa, mutta se jäi sitten väliin sairastelun vuoksi. Kovin nopeasti aika vaan menee ja koirat vanhenee.
<3 Sankari itse <3
 
Kaverukset
 
Sunnuntaina päästiin taas treenaamaan. A oli tallonut Urholle 320m jäljen, 8 kepillä ja muutamalla kulmalla. Jana oli 20m ja jälkeä tehdessään aika pian janan jälkeen mies koiran kanssa teki meille harhan. Jälki sai vanheta reilun tunnin. Urho sai ajaa jälkensä viimeisenä ja into oli kova. Täytyy myöntää, että en ollut itse yhtään varautunut siihen. Janan ekalla lähetyksellä lähti vinoon ja otin uuden lähetyksen. Nyt eteni hyvin, hiukan pääsi oikaisemaan jäljelle. Jäljestys into oli ihan mahtavaa, itsellä oli kova työ pysyä herran perässä. Toki jäljestys tekniikka/tarkkuus vähän kärsi tästä innosta, mutta oli se mukaa katseltavaa pitkästä aikaa. Ekan kepin herra merkkasi, muttei meinannut malttaa ilmaista. Pysähdyin vaan odottelemaan ja niin se keppikin ilmaistiin. Vieraan koirakon harhaa piti tutkia, mutta kun ei päässyt eteenpäin jatkoi omaa jälkeä pitkin. Toinen keppi jäi metsään, mutta sen jälkeen nousi kaikki kepit. Kulma työskentely oli jo parempaa ja osa menikin oikein mallikkaasti. Jätkä oli kovin onnellisen oloinen.
 
Vielä otettiin 2 esinesuikaletta. Toisessa oli 4 esinettä ja toisessa 2. Urho oli vuorossa toisena ja Truly katseli Urhon työskentelyä vieressä. Jostain syystä ensimmäinen suikale oli haastava. Jokin veti koiria vasemmalle (ehkä tuuli, maasto ja vieraat jäljet?) Joka tapauksessa ekalta suikaleelta nostin 3 esinettä. Viimeisen kanssa Urho sai tehdä töitä, mutta sieltä se onneksi löytyi. Viimeiseltä suikaleelta nostatin yhden esineen ja poika olikin aika poikki tämän jälkeen. Selkeästi treenitauko, hihnalenkkeily ja sairastelu on vienyt voimia. Toki intoilu jäljellä myös vei pojasta mehuja.
 
Kotona olikin väsy ja onnellinen poika
 
 
Iitu oli myös aika jännä suikaleilla. Ekalta se ei saanut hajua yhdestäkään esineestä ja haettiinkin haju 3 esineestä ja niin ne nousi sieltä. Samaten se kaartui koko ajan vasemmalle suikaleelta. Toisella suikaleella se löysi keski esineen suht helposti, mutta sitten sienestäjien käveltyä keskiosan läpi se ei saanut upottua suikaleen takaosaan, joten käytiin sieltäkin hakemassa haju esineestä. Neiti oli kuitenkin kovin tyytyväinen päästyään hommiin <3.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti