keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Vko 35 Treenailut jatkuu...

Alkuviikko meni vielä remmilenkkeiltäessä. Torstaina Iitu pääsi vielä tuuraamaan Urhoa agissa. Ensin otettiin hyppytekniikkaa ja sitten rataharjoitusta. Hyvää teki molemmille ja neiti nautti. Nätisti onnistui taas hypyt ja tekniikka on kohdillaan. Radan tekeminen oli hyvää hajroitusta ohjaajalle, Iitu vaan paahtoi menemään.
 
Perjantaina uskaltauduin tottistelemaan molempien kanssa sirkuskentälle. Iitun kanssa toko juttuja ja neiti oli niin täpinöissään. Ensin purin vähän neitokaista patukka leikillä ja sitten seuraamista, joka meni kivasti. Sitten 2 vieraan ja Rikun kanssa paikkamakuuseen. Hienosti neiti makoili rauhassa, ei vieraat koirat kiinnostaneet ollenkaan. Ruutu, luoksetulon pysäytykset, liikkeestä maahanmeno ok. Metallinouto oli hyvä pitkästä aikaa, eikä Iitu ottanut kapulaa ollenkaan epävarmasti. Tunnari otettiin 5 vieraan kapulan kanssa ja hienosti haistelun jälkeen toi oman.
 
Urhon kanssa pk-tottista, kentällä vieraita koiria häiriönä. Seuraaminen oli hyvää ja poika innokas. Jättävissä taisi istuminen voisi olla nopeampi ja taisi jäädä istumaan ensimmäisellä maahanmeno yrittämällä. Seisominen hyvä. Luoksetulo nopea ja tuli nätisti eteen. Jätettiin eteenmeno palkka ja sitten otettiin nouto, joka oli hyvä. Eteenmenokin vauhdikas. Lopuksi paikkamakuu niin, että A oli narun päässä varmuuden vuoksi. Herra makoili muuten nätisti, mutta alussa pientä piipitystä.
 
Lauantaina otin molempien kanssa pikatottista vieraassa paikassa. Ihan mukavanoloista tekemistä. Sitten Urholle 3 janaa. Ensimmäisellä otti takajäljen, muut nosti oikein. Kepit ilmaisi hyvin, itse jäljestäminen olisi saanut olla vähän tarkempaa.
 
Sunnuntaina talloin Urholle 300m jäljen, 8 kepillä, 3 kulmalla. Jälki vanheni tunnin. Jana oli 20m ja Urho lähti hyvin liikkeelle ja nosti nätisti jäljen. Itse jäljestäminen oli jo parempaa, tosin olisi saanut olla vieläkin maavainuisempi. Kepit nousi toiseksi viimeistä lukuunottamatta, jolloin oikaisi viimeisen kulman, kun en antanut sen mennä ensin oikein. Oma moka siis. Parempaan suuntaan mennyt Urhon jäljestäminen siis. Iitu sai ajaa Urhon jäljen vapaana, kun keräilin merkit ja innokkaasti se neiti sitä ajoikin ja löysi Urholta jääneen kepinkin, josta tietty palkkasin.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti