sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Vko 8

Maanantain iloksi juoksemassa. Samalla kaavalla jatkettiin eli 5km erikseen molempien kanssa. Oma juoksu oli jo helpompaa ja koiratkin paineli ihan kivasti.
 
Keskiviikkona käytiin tunnin lumikenkä lenkillä auringon paisteessa. Ilma oli ihana ja koirat kahlailivat aluksi hyvinkin vauhdikkaasti lumessa ja lopussa jo hitaammin. Selkeästi raskasta hommaa, kun lunta oli pahimmissa paikoissa Urhoakin säkään asti. Siellä sitten möyrivät ja uivat lumessa eteenpäin päästäkseen.
 
Torstaina Urhon kanssa agitreeneissä. Ensin tekniikkaharjoitus okserilla 40/45 -> 55/60cm. Urho hyppäsi hyvin, korkealla alastulot olivat hiukan raskaampia, mutta paranivat taas alaspäin tultaessa. Ehkä väsyikin jo hiukan.
 
Toisena harjoituksena otettiin kasvavaa sarjaa. Taas vietti vasemmalle, joten rimat vasemmasta reunasta ylös ja näin edettiin suoraan. Tekniikka oli taas hyvää ja oma liike toi Urhoonkin vauhtia.
 
 
Ratatreenissä tehtiin koko rata eli 20 estettä. Ei ihan kaikkia kerralla, mutta melkein. Puomilla nami maassa ja hyvin pysähtyi konktille ( ei edes ensin huomannut namia), 3 estettä ei jostain syystä hahmottanut vaan yritti mennä seinän vierustalla olevan pahvisuojan takaa, keinu mentiin ensimmäisellä kerralla lentokeinuna, mutta seuraavalla yrittämällä muisti hiljentää vauhtia, kepit meni ok 4 ohjurilla, 14 putkeen piti viedä loppuun asti tai muuten kääntyi A:lle. Nyt vaan lisää ratatreeniä ja ehkä päästäisiin kesällä kisaamaan. Aina voi ainakin toivoa. Hauskaa oli kuitenkin.
 
Perjantaina taas tottistelemassa. Urho oli hyvällä fiiliksellä mukana ja saatiin kivat treenit aikaiseksi. Iitu taas kävi ihan kuumana, vaikka purinkin sitä pallolla ennen treenin alkua. Iitu oli malttamaton ja seuraamisessa ei meinannut pysyä paketissa. Jonkun aikaa hinkattuamme seuraamista alkoi neitikin tyyntyä. Normiliikkeet tehtiin eikä niissä sen ihmeempää. Iitun ruutu meni hienosti, hyvin hahmotti. Lopuksi vedätettiin taas rengasta. Urho paineli vauhdilla ja lähtee itsestään liikkeelle aina toisen luokse.
 
Lauantaina sama homma tottista. Nyt oli molemmat koirat aika hyvällä fiiliksellä treenaamassa ja pysyivät paketissa. Mitä nyt Urho vähän lällätteli ja kävi syömässä löytämäänsä leipää parkkiksella, eikä halunnut mennä autoon. Tätä on kyllä pari kertaa ollut nyt kotonakin, kun herra ei haluaisi vielä tulla sisälle. Lällättelee vähän kauempana, eikä ole kuulevinaankaan käskyjä. Normitreenin lisäksi molemmille ruutua ja Urho yllätti taas omistajan fiksuudellaan. Iitulla oli jostain syystä tänään hankalampaa hahmottaa ruudun paikka, mutta kyllä se sieltä löytyi. Kaukot meni Iitulta taas hienosti 6 vaihdolla. Loppuun paikkamakuu Rikun kanssa ja hyvinhän nuo makoilivat kiusasta huolimatta. Anski heitteli taas palloa ja oli se kova pala Iitulle. Kyynärät nousi jo ylös pari kertaa, kun olisi mieli tehnyt lähteä pallon perään. Urho ei mistään häiriöistä välittänyt, makoili kovin rauhassa meidän heilumisistamme huolimatta. Renkaan vetoa taas loppuun. Urho sai juosta väliämme ja Iitua vaan kävelytettiin.
 
Sunnuntaina ulkoiltiin sitten vaan ihanassa auringon paisteessa järven jäällä. Kaverukset painelivat menemään ja nauttivat olostaan.
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti