keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vko 1 Uusi vuosi uudet kujeet...

Keskiviikkona heti treenailemassa. A talloi Urholle 2 pitkää janaa, joissa nameja ja kepit. Janat oli lähemmäs 40-50m. Ensimmäisellä janalla Urho eteni hyvin, mutta itse jäljen nosto oli hiukan hankalaa, kepin ilmaisi hyvin. Toisella janallakin eteni hyvin ja suoraan, jäljen nosti nyt tosi hienosti, mutta kepin ohi paineli. Ilmaisi sitten kun ei päässyt etenemään ja tuli ottamaan uudestaan jäljestä hajua. Toisaalta tämähän on hyvä, koska motivaatiota olisi ollut jatkaa vaan jäljestystä.

Esine suikaleita oli 3 ja kaikissa esineet takana. Jäynää näissä oli se, että keskimmäisessä piti osata mennä hiekkakuopan pohjalle ohi ison kuusen ja viimeisessä piti osata mennä ensin alas hiekkakupan reunaa ja sitten vielä nousta vasta puolella jonkin matkaa ylös. Urho oli aivan mahtav. Se juoksi suikaleen perälle nosti esineet ja toi. Iitulle taas ensimmäinen alasmeno oli hankala ja se pyörikin pitkään suikaleen keskiosassa ennen kuin tajusi laajentaa ja hakea suikaleen hajua pidemmältä. Viimeisellä suikaleella se sitten painelikin vauhdilla ensin yli, mutta tajusi nopeasti ylittäneensä sen. Palasi takaisin suikaleelle ja löysi esineen. Kivaa näytti olevan molemmilla.

Torstaina Urhon kanssa agitreeneissä. Aloitettiin uudella harjoituksella eli trippelillä. Kolme nousevaa rimaa perästysten (30-45-50). Aloitus korkeudella tekniikka vaihteli ja tiputettiin joka rimaa sitten 5cm, tämä auttoi pitämään tekniikan tasaisena. Hyvää vaihtelua tällainen harjoitus ja leveytensä takia vahvistaa varmasti hyppyrohkeutta. Toisena harjoituksena patukan tuontia pressuesteellä (50-75cm) ja 3 ponnaria molemmin puolin. Oma liike toi taas vauhtia herraankin. Ihmettelyä sai aikaan se, että paluuhyppy patukan kanssa oli parempi kuin meno hyppy ilman patukkaa. Loppuun taas rataharjoitusta. Kepeillä ohjuri lopussa, 55-65cm hypyt. Aika kivasti meni, oma ohjaus vaati taas miettimistä ja miten missäkin kohdassa kannattaa mennä. Mutta vauhdilla mentiin ja kivaa oli.


Lauantaina oltiin golf parkissa treenailemassa. Urholle tallottiin jäynäjälki. Jälki vanheni reilun tunnin ja siellä oli nameja parissa kohdassa ja kaksi keppiä. Talloin itse jäljen ja A talloi harhan. Urho ei reagoinut oikein mitenkään harhoihin. Ajoi omaansa ja ilmaisi kepit. Alussa oli pientä levottomuutta, mutta sitten rauhoittui.


Urhon kanssa jatkettiin tottisliikkeillä. Otettiin noutoa. Oltiin asfalttiparkkiksella, joten heittelin kapulaa metsän puolelle. Koitettiin vähentää apuja ja hyvin toimi. Viimeisellä ilman apuja poika toi kapulan tarvittan lähelle. Eteenmenoa sitten veivattiin ja eihän se toimi. Sama ongelma tuli tässä tyylissä kuin aikaisemmassakin eli herra alkaa ennakoida tai sitten ei tottele käskyä. Onpahan taas jotain mietittävää Suskillekin ensi lauantaiksi. Lopuksi Urho pääsi vielä hakeaman suikaleelta 3 esinettä ja hienosti toimi. Hyvin nousi rinnettä ylös ja vauhdilla toi esineet.

Iitukin pääsi etsimään etsineitä ja innokkaasti teki töitä. Ja helpostihan nuo esineet taas nousivat.

Sunnuntaina ajeltiin Urhon kanssa Sammattiin Liisan ja Dinan kanssa jäljestämään. Maastot oli hienot ja metsää tuntui riittävän. Tallottiin jäljet ristiin ja niiden vanhettuessa otettiin esineitä. 3 esinettä suikaleella ja Urho löysi esineet aika helposti. Vähän joutui sentään tekemään töitä.

Urhon jälki oli n. 400m, 6 keppiä ja nameja siellä täällä. Jana oli 20m, kulmia useampi. Urho eteni janalla suoraan ja nosti jäljen hyvin. Jäljesti kivasti, nenä alhaalla ja rauhallisesti. Kepit ilmaisi varmasti ja kulmat meni hyvin. Parissa kulmassa joutui vähän etsimään jälkeä, muut otti tarkasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti