sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vko 41 ja kunnon treeniputki

Maanantaina tottisteltiin Luukissa. Iitu pääsi tekemään tokojuttuja häiriköiden taas Rikua. Mukavasti meni liikkeet. Urhon kanssa aloitettiin seuraamisella joka oli hyvää. Jättävätkin meni mukavasti. Luoksetulossa alkoi piippaus ja kyllä muuten saatiin odotella hyvä tovi ennen kuin herra hiljeni. Siis oikeasti useampi minuutti odoteltiin. Viimein kun herra hiljeni kuljin vain takaisin ja jätin luoksetulon ottamatta. Paikkamakuussa oli sitten vähän samaa ongelmaa, mutta herra antoi nopeammin periksi ja toisella yritämällä päästi vain pienen piipahduksen. Löytyipä sitten ongelma jota korjata Suskin luona tiistaina.
 
Tiistaina tosiaan Suskin opeissa taas. Kerkesin ottaa Iitun kanssa tokojuttuja ennen muiden tuloa. Neiti oli taas kovin onnellinen ja teki hyvää työtä. Ruutua otettiin taas eri suunnista ja hyvin hakeutuu keskelle.
 
Yllätykseksemme pääsimme suorittamaan treeniä pareittain vähän kisamaisesti. Kerroin piippailu ongelmastamme ja tarkoitus oli sitten aloittaa paikkamakuusta ja katsoa mitä tapahtuu. Ensin otettiin luoksepäästävyys ja sirunluku, joka meni hyvin. Sitten ilmottauduttiin ja sekin meni tosi hienosti. Urho piti kontaktin, eikä välittänyt Hepusta ollenkaan. Paikkamakuussa meni heti maihin ja minä idiootti aloin kaivaa peiliä tässä vaiheessa takataskusta ja Urhohan nousi. Uusi yritys ja peilin kaivaminen vasta myöhemmin ja herrahan makoili nätisti ja hiljaa koko ajan kun Heppu häiriköi. Uskomatonta! Omalla vuorollaa Urho teki nättiä tottista, pysyi hyvin oikeassa paikassa seuraamisessa. Jättävissä istuminen tuotti jostain syystä ongelmia. Tein sitten 3 sarjan ja johan toimi. Maahanmeno, luoksetulo ja seisominen ok. Lopuksi eteenmeno joka oli vauhdikas. Tällä kertaa herra oli siis hiljaa. Keskusteltiin kuitenkin mitä piippaamisen kanssa voitaisiin tehdä, jos sitä vielä esiintyy. Käännytään takaisin koiraan päin ja käsketään olla hiljaa, jos kestää kehutaan kun on hyvin. Niinkin yksin kertaista. Jatkan myös sitä, etten palkkaa paikkamakuusta vaan seuraatan pätkän ja vasta sitten ruokapalkka, ettei ainakaan sen perään tarvitse huudella.
 
Torstaina Urhon kanssa aksassa. Ullakin oli tervehtynyt ja oli kouluttamassa. Aloitettiin 3 sarjalla (25cm) ja 15f päässä olevalla pressuesteellä (60-80cm). Hyppäsi teknisesti hyvin. 70-80cm hiukan jänskätti, mutta yli meni. Seuraavalla kerralla aloitetaan 65cm. Toisena harjoituksena pressuestettä (60-70cm) erietäisyydeltä. (65cm=7f, 70cm 7½f). Hyppytekniikka hyvää. Loppuun rataharjoitusta joka oli kivaa. Saatiin hyvä vauhti ja ohjauskin tuntui toimivan. Vaikein kohta oli ekalla yrittämällä 8-10 hypyt ja kuinka helpolla/pienellä ohjaamisella ne sitten onnistuivatkaan. Toinen hankalampi kohta oli takaaleikkaus putkelle 11. Tätäkin kun otettiin pari kertaa johan toimi.
 
 
Perjantaina taas jäljellä, tällä kertaa Vaakkoissa. Tallottiin jäljet ja otettiin esineet välissä. Käytössä oli yksi reilusti leveä suikale 4 esineellä. Molemmat koirat haki kaikki esineet ja kivasti työskentelivät. Urhon kanssa pitää keskittyä hallintaa ruutuun tultaessa, helposti lähtee haahuilemaan "tuomarin" luokse, vaikka pitäisi kulkea vierellä.
 
A oli tallonut Urholle metsäjäljen joka oli reilu 400m pitkä, nameja oli siellä täällä ja varsinkin kulmissa apuna, keppejä 5. Jälki vanheni taas tunnin. Jana oli hieno ja Urho nosti jäljen hyvin. Jäljestäminen oli hyvää ja tarkempaa, muutamia levottomampia kohtia oli mutta niissä saattoi olla harhoja, koska haisteli jäljen molemmin puolin. Kepit nousi yhtä lukuunottamatta. Kulmat meni melko hyvin jo. Hyvällä motivaatiolla Urho teki siis töitä.
 
 
Lauantai aamuna Kauklahdessa tottistelemassa. Urho sai aloittaa ja oli hiukan rauhallisempi. Teki hyvää seuraamista, mutta kontakti tippui satunnaisesti. Jättävät toimi tänään ok. Luoksetulo oli nopea ja tulikin hiukan vinoon, kun ei meinannut saada jarrutettua eli jarrutreeniä seuraavaksi. Nouto oli nopea, mutta saisi tulla ihan vähän lähemmäksi. Tässäkin voisi auttaa näyttämällä palloa. 80cm hyppynouto hyvä ja A:n teki täyskorkealla hienosti. Eteenmeno vauhdikas. Urho pääsi vielä paikkamakuuseen myöhemmin Trulyn häiriköidessä. Urho makoili hiljaa, maata haisteli pari kertaa.
 
Iitu pääsi Rikun pariksi tekemään pk liikkeet. En herätellyt neitiä ja se taisi vähän näkyä. Toisaalta oli hiukan nukuksissa liikkeissä ja toisaalta ei meinannut pysyä paketissa. Seuraamisessa poikitti, odotteliko kenties paukkuja? Jättävät ok, tosin luoksetulossa taisi ennakoida viimeksi treenattuja pysäyttäviä, koska alkoi hiippailla, noudossa haukkui liikkeelle lähtiessään. Samoin hyppynoudossa ja A:lla. Eteenmeno vauhdikas. Paikkamakuussa sentään pysyi hyvin.
 
Sunnuntaina oltiin T:n kanssa Jorvissa peltojäljellä. Urholle talloin reilun 600 askeleen jäljen, 6 kulmalla, 4 piikillä ja 4 esineellä. Jäljen namitin hyvin, kulmiin namit ennen ja jälkeen. Jälki vanheni reilun tunnin. Urho ajoi jälkeä hyvin, nenä pysyi alhaalla. Namittomissa kohdissa tuli hiukan kiire ja tämän takia yksi esine jäi ilmaisematta. Kulmat ja piikit Urho teki tosi hienosti. Seuraavaksi siis treenataan esineilmaisua.
 
 
 
Iitulle talloin lähes 400 askelen jäljen 5 kulmalla, 4 esinellä. Namitin jäljen hyvin ja se vanheni myös tunnin. Herättelin neidin palloleikillä ja sitten sitä mentiinkin. Vauhtia oli reippaasti ja neitiä oli vaikea pidätellä. Esineet kuitenkin ilmaisi hienosti ja kulmissa sai vähän hakea ja tehdä töitä.
 
 
 
Vielä tallottiin koirille esinesuikale ja Truly oli katselemassa Urhon suoritusta. Ihmettelin kun Urho jäi jotain kovasti haistelemaan ja luulin sen syävän peuran paskaa. Herra ei meinannut uskoa käskyjä ja sieltähän löytyi sitten leipäkätkö, jota herra nautiskeli. Lähetin pojan vielä toisesta reunasta hakemaan esinettä ja kun se yksi sieltä nousi lopetin siihen.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti