sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Vko 18 Treeniä, lenkkeilyä ja epiksiä

Tiistaina TUUKKn agitreeneissä harjoiteltiin ohjausta ja rataa. Huh, rata oli todella haastava aluksi. Sellaista pyöritystä, että en uskonut muistavani puoliakaan. Otettiinkin sitten rataa pätkissä. Hankalaksi osottautui putkesta hypylle 12 meno tai en saanut sylkkäristä tarpeeksi sujuvaa. 6 hypyltä 7 hypylle menoa harjoiteltiin persjättönä ja sekin alkoi sujua.


Ohjausharjoituksessa tehtiin valssia ja niistoa. Ja toisella tavalla persjättöä. Molemmat luonnistuivat hyvin meiltä. Alkaa tuntua siltä, että pikku hiljaa itsekin tajuaa miten kannattaa koiraa ohjata ja yhteispeli alkaa sujua.


Torstaina vapun tunnelmissa aloitettiin aamu lenkillä Rikun ja Anskin seurassa. Vauhtia riitti kolmikolla taas hurjasti ja selkeästi pitkä lenkkitauko vähän kiihdytti kaveruksia. Anski oli tallonut Urholle n. 500m jäljen 8 kepillä ja useammalla kulmalla. Urho otti janat hienosti, eteni suoraan ja nosti jäljet. Itse jäljestäminen oli taas kovin innokasta ja vauhdikasta. Kulmat saisi ottaa tarkemmin/selkeämmin, mutta kepit ilmaisi hyvin yhtä lukuunottamatta.



Lopuksi tallottiin pellolle iso esineruutu, josta haetutin Urholla 2 esinettä ja sitten iso ruokapalkka. Iitu sai hakea taas 6 esinettä ja sehän teki todella nättiä työtä.

Perjantaina taas aamulenkki Anskin ja Rikun seurassa. Tänään vauhti oli rauhallisempi ja Urho selkeästi säästeli itseään. Sitten otettiin 4 janaa Urholla. 3 ensimmäistä meni hyvin ja tarkasti. Urho eteni janoilla suoraan ja määrätietoisesti ja reagoi jälkeen, tosin osassa otti takajäljen. Viimeisellä janalla eteni hyvin, mutta pyöristi vähän jäljen nostoa, otti sen kuitenkin oikeaan suuntaan. Siirryttiin vielä kentälle ottamaan tottista ja otettiin vähän kokeen omaisesti. Ilmottautuminen meni hyvin ja paikamakuussa Urho oli rauhallisesti alun pientä piippausta lukuunottamatta. Urhoa selkeästi ärsyttää, kun kaveri tekee samanaikaisesti hommia. Urhon seuraaminen oli hyvää, kontakti tipahti vain pari kertaa. Nopeuden vaihtelut, käännökset ja pysähdykset oli hyvät. Jättävät nopeat ja luoksetulo vauhdikas. Tasamaanouto ok, samoin 80cm hyppynouto. Eteenmenossa edisti vähän ja keuli pari kertaa. Mutta eteni suoraan ja kovaa ja totteli maahan käskyä. Tosin nousi kerran, mutta totteli uudestaan käskyä. Otin vielä toisen eteenmenon ruokapurkille. Nythän näyttäisi siltä, että eteenmeno toimii ja sivulle siirtymisetkin meni hienosti kiertäen. Kaikkein tyytyväisin olen Urhon motivaatioon, joka oli todella hyvää!

Lauantaina oli vuorossa TUUKKn agi epikset. Olin siellä töissä ja kisattiin myös maxi mölleissä. Urho oli hyvä radalla ja mokat tuli ihan omista jutuista. Ekalla kierroksella en antanut putki käskyä tarpeeksi ajoissa ja ohjannut hyvin, joten Urho otti puomin, muuten rata meni täydellisesti. Toisella kierroksella keskityin niin tähän putki ohjaukseen, etten muistanu valssata heti putken jälkeen ja Urho suoritti väärän hypyn, loppurata meni taas hienosti. Urhoa käytiin kehumassa suorituksestaan ja kyllähän se poika osaa, vielä kun omistajakin hallitsisi itsensä ja muistaisi radat. Mutta on sitä itsekin tullut kehityttyä radan lukemisessa, varmuutta vaan tarvitsen omiin päätöksiini. Mutta kyllä sitä on alkanut jo oppimaan miten missäkin kohtaa Urhoa kannattaa ohjata. Tultiin taas kolmansiksi 10 virhepisteellä (möllejä kun ei hylätty). Ihanneaika alitettiin reilusti molemmilla kerroilla.



Sunnuntaina kimppalenkin kautta jäljelle. Urhosta ei kyllä ollenkaan näkynyt väsymys ja se painelikin menemään Rikun kanssa ihan täysiä ja keppileikkiäkin saatiin aikaiseksi. Iitu komensi poikia onnessaan ja paineli mukana sen minkä viitsi.





Anski talloi Urhon jäljen vajaa 400m, 8 keppiä ja kulmia ja jäyniä. 2 janaa. Urho jäljesti taas vauhdikkaasti, tarkkuutta kyllä olisi saanut olla enemmän, mutta kepit nousi hienosti. Kulmatkin olisi saanut ottaa tarkemmin. Janoilla ei meinannut edetä suoraan, mutta korjasi pidätettäessä. Ekalta otti takajäljen, tokalta oikean suunnan. Innokas poitsu. Jälkien vanhetessa tallottiin täysi kokoinen esineruutu. Urholle jätin ruuan muutaman 10m päähän ja vaadin tuomaan 1 esineen. Hyvin pysyi alueella, mutta sai todella tehdä töitä, että esine löytyi. Ruokakippo myös poltteli herraa ja sen suuntaan piti pari kertaa haaveilla. Hienosti jatkoi kyllä työskentelyä ja vauhti oli sopiva.



VKo 17 Aksaa, aksaa ja jälkeä

Tiistaina oli TUUKKn aksa treenit. Tällä kertaa harjoiteltiin ohjauksia ja rataa. Ohjausharjoituksissa keskityttiin valssailuun ja takaa leikkaukseen. Ihan kivasti ne meni molemmilta. Rataharjoituksen hankalin kohta oli alussa, renkaalta 3 hypylle kääntäminen, mutta sekin onnistui kuin kerroin tarpeeksi aikaisin mitä tapahtuu seuraavaksi. Oikein kivaa rataa Urholta.


Torstaina oli taas Ullan agitreenien vuoro. Kapulan vientiä harjoiteltiin 3 hypyllä (30cm 6f) ja kangasesteellä (50-65cm 9/14f). 14f välimatkalla herra hyppäsi "pellehyppyjä" ja kun välimatka pienennettiin 9f hyppääminen parani huomattavasti ja kapulan kantaminen oli myös hyvää. Alastulotreeniä otettiin okserilla (25/30cm->40/45cm 6f) ja hypyllä (30->45cm 9f). Urho hyppäsi hyvin ja paransi suoritustaan korkeutta nostettaessa. Ratatreenissä Urho haki hyvin kepit ja meni meni vauhdilla (lopussa oli ohjuri). Muutenkin rata meni mukavasti.


Perjantaina jälkeä ja tottis golf parkissa. Urho oli jäljellä vähän laiskan oloinen. Tiesi kyllä missä jälki menee, mutta ei tehnyt tarkasti töitä. Kepit ilmaisi, muttei millään viitsinyt mennä maahan. Janakin oli laiskanoloinen ja jäljen nosto epätarkka. Selvitti kuitenkin jäljen. Tottiksessa oli jo vähän parempi fiilis ja vauhtiakin löytyi. Ihan ok suoritti liikkeet ja parasta oli eteenmenon maahanmeno, jonka suoritti todella hienosti. Loppuun vielä eteenmeno suoraan purkille.






Viikonloppuna lähdettiin mökille ja lauantaina otin heti aamusta keppitreenin ja poikahan tippuili maahan nopeasti. Janat otin myös täydellä matkalla ja ne oli kauden parhaat. Eteni suoraan ja määrätietoisesti janalla, nosti jäljet oikeaan suuntaan ja ilmaisi vielä kepitkin maahanmenolla. Sunnuntaina otin myös keppitreenin ja nopeasti ilmaisi taas kepit maahan menolla.



Vko 16 Lisää agia ja pääsiäisen viettoa

Tiistaina aloitettiin Urhon kanssa TUUKKssa aksailu. Tosi mukavalta ryhmältä vaikuttaa. Meillä oli 3 pistettä missä piti käydä treenien aikana. Perushyppysarja, joka meni Urholta hyvin. Takaakierron harjoittelua, joka sekin meni kivasti. Ja ratareeni piste, jossa vaikein kohta oli kepit. Eipä poika löytänyt oikeaa kohtaa sisäänmenoon ja sitten ei viitsinyt tehdä loppuun asti. Jätin sitten tekemättä ja aion hankkia itselleni ohjurit, että saadaan kepitkin opeteltua. Muuten rata meni hienosti ja keinun poika suoritti järkevästi.


Torstaina tottisteltiin ja perjantaina lähdettiin mökille pääsiäisen viettoon. Janatreeniä tehtiin Urhon kanssa ja sivulle tulo harjoituksia. Muuten vaan rentouduttiin.

Vko 15 Kiirettä pitää ja kirjoitukset laahaa pahasti perässä

Kiirettä pitää ja treenitahti sen kuin kiristyy. Tuntuu, ettei kerkeä edes treenejä pistää ylös tai jaksa enää itse treenien  jälkeen. Kirjoitellaan ylös mitä muistetaan. Tiistaina tottisteltiin hallilla häiriöiden keskellä.

Torstaina Ullan treeneissä aloitettiin kapualan viennillä 3 hypyn (30cm) ja pressuesteen yli(50->65->50cm) pallolle. Urho oli oikein innokas ja hyppäsi hyvin. 65cm kuitenkin tiputti pressuesteen ja varoi hetken toista etujalkaa. Palautui tästä ja jatkettiin harjoituksia. Tukevalla otteella kanteli kapulaa. Hyppynoutua otettiin 50cm pressuesteellä ja hyppäsi edelleen hyvin. Oma liike toi vauhtia ja voimaa hyppyyn. Lopuksi taas ratatreeniä joka meni mukavasti.


Perjantaina otettiin janatreeniä ja tottista Urhon kanssa. Tästä ei sen kummempia muistikuvia enää ole. Lauantaina oltiin Lohjalla LÄGIn järjestämissä agiepiksissä. Rata oli mukava, vähän jo joutui miettimään miten ohjailee missäkin kohtaa. Urho oli oikein innokas ja vauhtia piisasi. Ekalta kierrokselta tuloksena 5 virhepistettä, kun ei suorittanut yhtä hyppyä. Tämä oli ihan oma ohjausmoka tai en vienyt sitä puomilta kunnolla tälle hypylle. Ekalta kierrokselta aika 31,27 ja toiselta puhtaalta kierokselta aika 29.98 (ihanneaika 45). Vain ensimmäinen kierros laskettiin tuloksiin ja tultiin jopa kolmansiksi. Palkinnoksi hienosta suorituksesta Urho pääsi makkaransyönti kilpailuun ja vetäisi siihen mennessä parhaan ajan. Ei sitten enää jaksettu jäädä odottelemaan tuloksia, vaan lähdettiin Nummelan kentälle Trulyn ja Tarjan seurassa lenkille. 

Urho ruusukkeensa kanssa, namit meno jo
Sunnuntaina pitkästä aikaa jäljelle. Anski talloi Urholle n. 700m jäljen, 8 kepillä ja pitkällä janalla. Janan Urho otti löysähkösti, mutta itse jäljen ajoi todella kovalla innolla ja kepit nousi tarkasti. Itsellä oli tekemistä pidellä poikaa ja pysyä pystyssä. Aika kiva aloitus jälki. Lisäksi otettiin yksi esinesuikale, josta esineet nousi molemmilla koirilla hyvin.