maanantai 26. marraskuuta 2012

Vko 47

Tämän viikon juoksut jäi juoksematta flunssa takia. Onneksi tällä kertaa pääsin vähällä ja oireet helpottivat jo loppuviikosta. Torstaina mentiin siis agitreeneihin Urhon kanssa. Treenit aloitettiin taipumisella, jossa 5 hyppyä ja rimat 15cm korkeudella. Hyvin toimi nyt molempiin suuntiin. Poistu oli selkeästi tehnyt jonkilaista ajatustyötä viikon aikana. Toisena harjoituksena oli okserin hyppääminen lähietäisyydeltä eli neljästä jalasta. Okseria nostettiin 50->65->50cm. Urho ei jännittänyt ollenkaan näin korkeaa estettä, vaikka joutuikin ponnistamaan tosi läheltä. Hyppykaaressa oli vielä parantamisen varaa.
 
Radalla kepeillä oli ohjurit, ekalla verkko. Puomilla ja A:lla siivekkeet. Rimat oli 50-55cm korkeudella. Rata oli mukava ohjata ja Urho hyvin mukana. Kontaktit toimi jo paremmin. Keinulla ekalla kerralla vähän jarrutettiin ja sen jälkeen sai keinu pudota omalla painollaan. Urho alkoikin parin toiston jälkeen itse jo hiukan hidastamaan, että keinu tulisi kevyemmin alas. Mukava ratatreeni.
 
 
Perjantaina Anski oli tallonut Urholle Luukkiin jäljen joka kerettiin juuri ajaa ennen pimeää. Jälki oli n. 500m pitkä, nameja oli siellä täällä, kulmia useampia ja 6 keppiä. Jälki oli 1,5h vanha. Janalle lähdettäessä pysähdyttiin ja keskityttiin mitä ollaan tekemässä. Edettiin yhdessä janalla ja Urho nosti itsenäisesti jäljen ja valitsi oikean suunnan, namitkin oli heti palkitsemassa oikeasta ratkaisusta. Urho jäljesti maavainuisesti ja kepit ilmaisi hienosti. Kulmatkin otti mukavasti. Jossain kohtaan muuttui levottomaksi joksikin aikaa ja mietiskeltiin, josko siitä oli peuroja mennyt? Hyvä jälki taas Urholta ja motivaatiota riitti ajamiseen.
 
 
 
Iitun kanssa otin itsekseni seuraamista parkkiksella ja neiti oli suht rauhallinen ja malttoi pitää oikean seuraamispaikan hyvin.
 
Sunnuntaina Luukissa ottamassa esineitä ja tottista. Urho pääsi täyskokoiseen ruutuun, jossa 6 esinettä. Urhoa ennen oli ruudussa ollut 3 koiraa, joista yhdellä juoksut. Urho oli ehkä vähän nukuksissa tai ajatukset harhaili. Tämän oletan johtuvan joko juoksutuoksuista tai viikonloppuna yökylässä olleesta kummipojasta, joka järjesti koirille paljon ohjelmaa. Urho nosti ensin kaikki 3 etuesinettä, vaikka nekin olivat haastavia. Jostain syystä Urholle tuotti ongelmia siirtyä ruudun takaosaan, mutta viimein sinne meni ensin nousi vasen takaesine. Meinasin jo lopettaa tähän onnistumiseen, mutta jatkettiin vielä ja oikean takakulman esine nousikin. Ja mikä parasta Urho teki hienosti töitä, eikä luovuttanut vaikkei esineitä löytynytkään ihan helposti.Iitu teki hienon esineruudun. Se työskenteli alusta alkaen nenä auki ja esineet nousivat varmasti yksi toisensa jälkeen. Iitu liikkui myös hyvin alueella, eikä ollut tietoa turhasta juoksentelusta.
 
Vielä vähän tottista. Urho aloitti seuraamisella ja vaati vähän herättelyä. Hyvin toimi sitten kuitenkin. Kapulan pito ok ja nouto muuten hyvä, mutta loppuasento vaatii vielä hinkkaamista. Iitun kanssa myös seuraamista ja hyvin pysyi oikealla kohdalla ja suorana. Innostuessaan meinaa aueta, mutta pysähdyksillä ja nopeuden vaihteluilla saatiin hyvin pätkiä aikaan. 2kg nouto hieno.
 
 
 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kuvia jälkikoirista

Kaikki kuvat ottanut Anski.

Iitun keppi-ilmaisu

Iitu jäljestää



 
Urhon keppi-ilmaisu
 
Urho jäljestää

 

Vko 46 Tehotreenailut

Maanantaina kehä III juoksulenkki 10km. Pari ihmisten ja koiran ohitustakin jouduttiin tekemään ja ne sujui hyvin. Tiistaina Iitu pääsi Eliaksen kanssa lyhkäsemmälle lenkille ja sen jälkeen lähdettiin Urhon kanssa Salmeen kiertämään 10km lenkki Annikan ja Kaneli holskun seurassa. Karvakorvat tulivat hienosti toimeen ja oli oikein mukava vaihtaa kuulumisia. Peurojakaan ei tällä kertaa näkynyt, vain kaunis tähtitaivas ja ilma oli mitä mainioin.
 
Torstain agitreeni aloitettin 5 hypyn taipumisharjoituksella. Yllättävää kyllä Urholla oli tapahtunut pientä ajattelutyötä viikon aikana ja nyt harjoitukset onnistuivatkin hienosti. Oikealle kaartaminen tuntui taas olevan helpompaa ja vasemmalle kaarrettessa yrittikin oikaista parin hypyn jälkeen, mutta askel avulla suoritti kaikki hypyt. Okseria treenattiin 40cm->60cm->40cm. Hyppytekniikka hyvä, kahdesti ponnisti vähän vasemmalle, mutta pääsääntöisesti meni suoraan. Ratatreeninä oli ykkösluokan rata, joka oli kiva. Kepeillä oli ekassa välissä verkko, muuten ohjurit, paitsi keskeltä puuttui yksi. A:lla oli taas vauhtia niin paljon, ettei poika pystynyt pysähtymään. Tähän on kiinnitettävä jatkossa huomiota, etteä oppisi hallitsemaan vauhtiaan ja saataisiin kontaktit onnistumaan. Puomilla kontaktin otto onnistui ja muutenkin rata meni hyvin. Rimat oli medi/maxi korkeudella.
 
 
Perjantaina Anskin kanssa tottistelemassa Tuusulassa. Iitu ensin hommiin, että kerettiin ampua ennen pimeää. Neitokaisen purkua patukalla hetki ennen treenaamisen aloitusta. Neiti oli todella täpäkkänä ja teki hommia innoissaan. Aloitettin seuraamisella ja paremmin pysyi oikealla paikalla. Nopeuden vaihteluilla ja pysähdyksillä saa Iitun tarkaksi. Seuraamisen yhteydessä ammuttaessa Iitu kääntyi katsomaan ensimmäistä paukkua, mutta ei ärhäkkänä vaan enemmänkin hämmästyneenä, että mikäs ihme toi nyt oli? Toisella paukulla pääsi pieni piipahdus. Jättävät voi tyyliin hyvät ja luoksetulot laukaten. Tasamaanouto ok, hyppynouto metrisellä ok ja A:lla myös ok. Eteenmenossa oli ensin turhan lyhyt matka ja neiti alkoi jo vähän hidastamaan vauhtia ennen käskyä. Uusi pidemmällä matkalla ja nyt onnistui hyvin. Paikkamakuun ampumisessa pari pientä piipahdusta kuului, muuten rauhallinen.
 
Urho oli alusta alkaen tosi fiiliksissä tottiksen suhteen. Otettiin seuraamista erilaisissa häiriöissä ja hyvin pysyi kontakti. Ainut mikä vähän vaivasi oli pieni edistäminen, mutta sekin väheni pysähtymisillä. Jättävät onnistuivat hyvin ja luoksetulo laukaten suoraan. Kapulan pitotreeni onnistui hyvin ja nouto ok. Tosin herra ei meinannut malttaa odottaa lupaa lähteä kapulalle. Sitten hyppynouto 60cm esteellä, ensin Urho jäi haistelemaan toiselle puolelle maata ja sitten tajuttiinkin sen etsivän targettia, jota agissa käytetään. Saatiin homma pelittämään kuitenkin. Sitten vielä hyppyytin pari kertaa 80cm esteen ilman noutoa. Matalammalla A:lla nouto, joka onnistui parin yrittämisen jälkeen hyvin, kun tajusi mitä sen haluttiin tekevän. Vielä kisa A molempiin suuntiin juosten ok. Urho suorittaa esteet tosi nätisti ja hallitusti eli hyppytekniikka harjoituksista on varmasti ollut hyötyä. Loppuun vielä eteenmeno purkille vauhdikas.
 
Lauantaina otettiin esineitä Luukissa. Urho pääsi toisena täysmittaiseen ruutuun. Ruudussa oli 6 esinettä, joista haetutin Urholla 4. 3 ensimmäistä nousi helposti alle 5minuutissa. Urho teki koko ajan hienosti töitä ja liikkui hyvällä vauhdilla nenä auki esineitä etsien. Juoksuinen Truly oli käynyt ruudussa ennen Urhoa, muttei se poikaa häirinnyt ollenkaan.
 
Iitu oli oikein vauhdikkaalla päällä. Alku menikin lähinnä juoksenteluksi, eikä nenä tainnut olla auki. Hyvin pysyi alueella, mutta vähän piti pitää kivaa. Suht helposti sieltä esineitä alkoi sitten nousemaan, kun neiti malttoi keskittyä hommiin. 4 esinettä nostatin myös Iitulla. Parista ekasta en palkannut, muuta kuin sanallisesti. Iitulla aloitin tänään närästykseen Losec lääkityksen, seuraillaan onko sillä vaikutusta röyhtäilyihin ja valskaamiseen.
 
Sunnuntai aamusta Anskin kanssa metsäjäljellä Vaakkoissa. Ilma oli hyvä ja pilvinen, välillä vähän tuuli. Urholle talloin n. 600m jäljen, usealla kulmalla, 6 kepillä, 6 purkilla ja muutamilla namikasoilla. Jäljestys alustakin oli todella vaihteleva. Jälki vanheni n. 1h 15min. Janalla olisi pitänyt pysähtyä keskittymään ennen liikkeelle lähtöä ja jäljen nostaminen olikin hankalaa. Otti takajäljen, eikä oikein hoksannut kääntyä. Päästiin sitten kuitenkin ajamaan itse jälkeä ja senhän Urho ajoi hyvin. Kulmat otti ok, toki osassa olisi saanut olla tarkempi. Kepit ja purkit ilmaisi hyvin. Loppua kohden väsyi selkeästi ja tajusinkin tehneeni paljon haastavamman/pidemmän jäljen kuin mitä Urholla on tähän mennessä ollut. Loppu jäljen ylitti vielä ihminen koiran kanssa, mutta siitäkin harhasta selviydyttiin. Hienosti Urho teki töitä ja jäljesti. Ensi kerralla pitää muistaa tehdä helpompi ja lyhyempi jälki, jotta motivaatio ei tule kärsimään. Hyvä jälki Urholta.
 
 
 
Iitulle talloin n. 1,1km jäljen, 6 purkilla, 6 kepillä, 2 pallolla ja usealla piikillä/kulmalla. Jälki vanheni lähes 2h. Jana oli n. 30m ja sen Iitu suoritti hyvin, otti tosin takajäljen. Tämän jälkeen tarkensi jäljestämistä ja nenä pysyikin hienosti alhaalla koko jäljen ajan. Iitun jäljestys oli rauhallista ja keskittynyttä. Kulmat otti hienosti, eikä maaston vaihtelut haitanneet neitiä. Ilmaisi kaikki purkit ja pallot, yksi keppi jäi merkkaamatta muut ilmaisi hienosti. Jäljestys vauhti oli oikein sopiva. Lopussa oli joltain hävinnyt tennispallo metsään, mutta pallohullu neitokainen ohitti pallon nätisti niin kuin pitääkin, kun ei haissut jäljen tallojalle. Iitulta varmaan kauden paras jälki.
 
 
 
 

Vko 45 Treenailut

Maanantaina juoksemassa 10km kehä III laidalla. Pimeän takia en Salmeen enää uskalla yksin mennä. Juoksu luistaa jo mukavasti.
 
Torstaina oli agitreenit. Aloitettiin perussarjalla (6 hyppyä), jossa rimat vasemmasta reunasta 35cm korkeudella. Itse ohjasin Urhoa oikealta puolelta. Hyppääminen ok, vietätti jonkun verran vasemmalle, mutta korjasi suorempaan. Taipumista otettiin ensimmäisen kerran 5 hypyllä. Rimat 15cm korkeudella ja välit 5 jalkaa. Ensin kaarrettiin oikealle, joka olikin vähän helpompi. Auttaisiko, kun ohjaaja on oikealla puolella? Vasemmalle kaartaminen vaikeampaa ja Urho yrittikin 3 hypyn jälkeen oikaista targetille. Pienellä askel avulla saatiin menemään kaikki 5 hyppyä. Urho osoittautui aika jäykäksi ja saatiinkin taipumista helpottavia treenejä. Eli venyttelyä ja jalkojen ympäri pyörimistä hitaasti.
 
 
 
Rataharjoituksen sijasta tehtiin rinkiharjoitusta (tälle oli kyllä joku hienompikin nimi). Eli hyppyjä oli ympyrässä 8 kappaletta. Tässähän voi harjoitella vaikka minkälaisia juttuja, mutta tällä kertaa treenattiin välistä vetoa suhinalla. Oli haastavaa niin koiralle kuin ohjaajalle. Vasemmalle meneminen oli helpompaa (oletan tämän taas johtuvan ohjaajan olemisestä oikealla puolella).
 
 
 
Perjantaina kerettiin ennen pimeyttä käydä vielä juoksemassa Salmessa eli 10km lenkki tuli heitettyä. Mukavasti meni.
 
Lauantaina oltiin Tarjan kanssa Oittaalla tottistelemassa. Molempien kanssa otettiin ihan perusjuttuja. Truly jolla alkoi juoksut oli kentällä ennen Urhoa, mutta se ei pojan keskittymistä haitannut. Poitsu oli oikein hyvällä fiiliksellä tekemässä hommia. Otettiin vielä pienesine-etsintää ja sekin sujui molemmilta mukavasti.

Vko 44 Vähäistä treenailua

Tällä viikolla ei kiireiden takia keretty treenailla ollenkaan. Maanantaina 29.10 käytiin juoksemassa Salmessa 10km lenkki, muuten vaan normilenkkeilyä.