sunnuntai 10. toukokuuta 2015

10.5 Hiljais eloa

Hiljais eloa vietelty ja treenailutkin jääneet vähäisiksi. Iitu on parannellut leikkaushaavojaan ja nyt näyttäisi niskakin parantuneen. Niska alkoi jossain vaiheessa kutista ja Iitu onnistui sen raapia vähän auki yön aikana. Urho on parannellut korvatulehdusta. Edelleen vähän tulee vaikkua, joka ei ole tyypillistä ja silmätkin punottaa ja rähmii silloin tällöin. Ensi viikolla mennään Mevettiin näyttäytymään, josko keksisivät mikä vaivaa. Paljon ollaan lenkkeilty ja olen itse löytänyt geokätköilyn hauskuuden. Tämän myötä on tullut tutustuttua ihan uusiin paikkoihin.



Vihdoin äitienpäivänä sain flunssasta huolimatta tallottua koirille jäljet pellolle. Urhon jälki oli 300 askelta, yhdellä kulmalla, 5 esineellä ja hyvin namitettu. Vanheni 40min ja sää oli hieno, pieni tuulenvire puhalsi. Urho ajoi jäljen hyvin ja tarkasti, kulmassa pieni tarkastus vasemmalle ja sitten hieno käännös oikealle. Esineet sitten taas tuottivat ongelmia, ei kiinnostanut niiden ilmaisu. Sama ongelmahan oli syksyllä, joten tähän täytyy nyt keksiä jotain. Mutta mkotivaatiota oli ja nenä pysyi alhaalla, se on hienoa se.

Iitun jälki oli 270 askeleen suora, 5 esineellä ja hyvin namitettu. Neiti aloitti jäljen hiukan hutiloiden, mutta paransi selkeästi puolen välin jälkeen ja loppu menikin hyvin tarkasti. Esineet Iitu ilmaisi kaikki, tosin vinoon. Eiköhän se jälkikausikin tästä taas lähde etenemään.