keskiviikko 5. elokuuta 2015

Toukokuu ja kesäkuu

Iitu sai kesän kunniaksi lyhyen turkin. Saapahan rauhassa uida ja rypeä missä haluaa. Pohjavillaa oli taas niin runsaasti, että koira oli käytävä joka uinti reissun jälkeen kammalla läpi. Turkki ei muuten kuivunut.

Iitun kasvaimista saatiin tulokset, jotka olivat periaatteessa positiivisia. Niskan patti oli adneksaalinen hamartooma eli ihon rakenteiden, karvatuppien ja talirauhasten liikakasvu ja kehityshäiriö. Jalan patti oli apokriininen kystomatoosi eli ihon kehitys- tai toiminnallinen häiriö. Kummankaan tapaiset muutokset eivät yleensä uusiudu paikallisesti. Toivotaan näin. Iitu on ollut oikein hyvin voiva ja energinen. Eipä sitä kukaan uskoisi kymmenvuotiaaksi.

Urhon korvia hoideltiin toukokuu ja kesäkuun alussa käytiin vielä kerran tarkastuksessa. Korvat muuten ok, huuhtelua jatketaan vielä satunnaisesti. Korvalehdessä oleva haavauma ei ole vieläkään parantunut ja siihen määrättiin Protopic kuuri.

Toukokuussa treenailtiin Urhon kanssa pellolla ja keskityttiin keppien ilmaisemiseen. Sen kanssa on nyt ollut ongelmia. Tein muutaman 100 askeleen jäljen, joilla palkkaa tuli vain lopussa olevilta kepeiltä. Sitten jälki, jossa useampi keppi ja palkkaa vain kepeiltä. Kepeillä kehun kovasti ja palkkaan rauhassa useampaan kertaa, kepin viereen sen ollessa Urhon edessä.

Muutamia metsäjälkiä on myös ajettu sekä otettu tottista. Jäljestäminen muuten ok ja kepitkin jo tärkeämpiä. Tottiksessa keskitytty vietin pitoon. Otettu myös hyppynoudot ja helposti menee esteet. Paikkamakuu tökkii edelleen, ei vaan herra viitsisi siellä makoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti