lauantai 7. helmikuuta 2015

Tammikuu

Tammikuu tuli ja meni. Urhon kanssa ollaan säännöllisesti tottisteltu tiistaisin. Nyt on purkkimenetelmällä motivaatio ollut korkealla. Ollaan harjoiteltu sivulle tuloja eri kulmista. Vaikein on, kun purkki jää selän taakse. Silloin Urho tarjoaa sivulle tuloa minun oikealle puolelle nenä väärään suuntaan. Kyllähän se pikku hiljaa alkoi pystyä kääntämään selkänsä purkille, kun huomasi ettei palkalle muuten pääse. Jäävät ovat vaihteeksi menneet oikein ja olleet nopeatkin. Paikkamakuuta on tehty purkki Urhon takana ja rauhakseen on nyt makoillut.

Suskin opeissakin käytiin ja samalla purkkiteemalla jatkettiin. Tehtiin seuraamista eri häiriöissä ja aika kivasti toimi. Toki välillä kontaktista jouduin huomauttamaan, mutta pääsääntöisesti hyvin seurasi. Oma kehuminen nostatti Urhoa mukavasti ja sitä pitäisi muistaa käyttää hyväksi ja oikeaa äänen painoa.

Uutena hommana innostuttiin hajuerottelusta ja sitä ollaan nyt kotosalla treenailtu. Ensin opeteltiin nenän työntäminen purkkiin ja kun siinä saatiin pidennettyä aikaa, lisäsin ekan hajun purkkiin, joka meillä on raha. Nyt on sitten yritetty opettaa hajun ja vihjesanan yhdistämistä. Iloinen yllätys on ollut se, että Urho on aivan innoissaan mukana hommissa. Silti se tekee hommat rauhassa ja täsmällisesti. Kun taas Iitu kerkää tarjota sataa asiaa ja kaata purkin tai nostaa sen hampailla tai jotain muuta mitä ei pitäisi tehdä.

Esineitä ollaan myös käyty etsimässä. Iitu on saanut hakea kaikki esineet, sitä kun niin rakastaa. Urhoa on vähän härnätty ja se on ollut seuraamassa toisten suorituksia ja lopuksi saanut hakea yhden tai kaksi esinettä. Motivaatio ja vauhti onkin pysynyt nyt hyvänä, vaikka on välillä joutunut tekemään enemmänkin hommia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti