Tiistaina normaaliin tapaan hallilla Urhon kanssa. Perustottista otettiin. Treeni meni aika kivasti ja jättävätkin onnistuivat kerta heitolla. Paikkamakuussa makoili rauhakseen, vaikka ympärillä olikin häiriötä.
Perjantaina käytiin sitten talsimassa Luukin lenkki Rikun seurassa. Kovaa paineli kolmikko taas menemään. Lenkin loppu vaiheessa onnistui Urho juoksemaan päin katkennutta puun oksaa taisi osua lapaan. Mitään vuotavaa haava ei löytynyt ja ontuminenkin unohtui matkaa jatkettuamme. Täytyy seurailla ettei ala oireilemaan. Otettiin vielä vähän tottista parkkiksella. Urhon seuraaminen ok, jättävissä tällä kertaa istumisen tilalla tarjosi seisomista. Autettuna taas onnistui. Luoksetulo ok ja nouto ok. Tuli suoraan ilman apua. Eteenmenotkin onnistuivat hienosti, kertaakaan ei tarvinnut ajaa.
Lauantaina olin kuuntelemassa Juha Korrin viettiseminaaria. Paljon tuli taas muistutusta asioista ja hyviä huomioita. Itse mietin Urhon kanssa laumavietin vahvistamista ja kehumisen tärkeyttä. Se vaikuttaa suuresti Urhon motivaatioon toimia, vaatii vaan itseltä muistamista ja kunnon kehumista. Kentälle tuloa ja treenin aloitusvinkkiä pitäisi vahvistaa, jotta saataisiin heti alusta parempi into hommiin. Nämä nyt päällimmäisinä jäivät mieleen pyörimään tuttuina asioina, mutta hyvänä muistutuksena. Muitakin ideoita ja vinkkejä saatiin, mutta niiden toteutusta pitää miettiä ja suunnitella lähteäkö jotain uutta kokeilemaan.
Sunnuntaina kävin itsekseni Marketan puistossa vähän tottistelemassa. Urhon kanssa aluksi kunnon innostus "tottista" jälkeen. Seuraaminen oli hyvää ja käännökset teräviä. Jäävätkin onnistuivat kerta yrittämällä oikein. Luoksetulo suoraan ja lähelle. Noudon tein pitkästä aikaa 1kg kapulalla ja Urhoa ällötti tuoda ISOA kapulaa. Otin pari toistoa, että tuo kuitenkin vauhdilla loppuun, vaikka sitten vähän autoinkin pallon kanssa tulemaan loppuun asti. Ja sitten pitoharjoituksia. Kyllä oli ällöä ja Urho meinasi olla avaamatta suutaan ensin. Otti kuitenkin kapulan ja pitikin tosi hienosti, mutta selkeästi ärsytti. Eteenmeno olikin sitten taas Urhon ajamista. Useamman kerran jouduin ajamaan sitä purkille, vaikka siellä oli palkkakin. Ottikohan nokkiinsa tuosta noudosta ja päätti sitten juoksuttaa emäntää? Joka tapauksessa viimeiselle menolle lähti jo paremmin ja meni käskystä maahan.
Iitun kanssa otettiin seuraamista pallopalkalla ja tuntui toimivan. Ei edistänyt, eikä poikittanut. Sitten tehtiin temppuja ja lopuksi kierrätin tolppia, joista sai sitten pallopalkan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti