tiistai 4. kesäkuuta 2013

Vko 21 Treeni tahti tihenee

Maanantain vakiojuoksu Salmessa. Meni jo paremmin kuin viimeksi, mutta ainahan vauhtia saisi olla lisää. 10km tuli taas heitettyä.
 
Keskiviikkona A:n kanssa Luukissa ja otettiin janatreeniä. Urholle A teki 4 janaa ja hiukan tuotti vaikeuksia muistaa mitä tässä piti tehdä. Nosti kuitenkin jäljet, mutta itse jäljestäminen oli aika levotonta. Iitulla oli 2 janaa ja ne meni kivasti.
 
Urhon kanssa otettiin vielä pienesine etsintää ja hyvin poika hiffasi mitä ollaan tekemässä. Alueella pysyminen oli aluksi hiukan hankalaa, mutta kyllä sekin siitä. Malttia pitää saada lisää, ettei ruutuun rynnätä ilman lupaa. Kaksi vierasta esinettä sieltä kyllä löytyi.
 
Sitten vielä pudotettu esine, joka olikin uusi asia Urholle. Ennen liikkeelle lähtöä nostatin esineen. Kuljettiin A:n talloma suora ja näytin kun tiputin esineen, jatkettiin matkaa ja hiukan piti miettiä mitä herralta haluttiin kun lähetin sen hakemaan esineen. Vauhdillahan se esine haetiin, kun ymmärsi mitä halusin.
 
Torstaina Urhon kanssa agitreeneissä. Hómma alkoi taas 60cm pressuesteellä lähtö tapahtui vapaalta matkalta. Ensin lähetykset vauhdilla, sitten kutsulla. Lopuilla alastuloilla alkoi ähisemään. Otettiin sitten alastulo harjoitus, jossa ähisi edelleen. Helpotettiin treeniä, muttei auttanut. Lopuksi radan pätkää, joka meni kivasti. Kontaktit toimi, kepeille otettiin alkuun ja loppuun ohjurit muuten ok ja ohjauskin onnistui.
 

Perjantaina A.n kanssa taas Luukissa janatreenien merkeissä. Urholle 4 janaa ja nyt oli poika jo paremmin mukana jutussa. Jäljestäminenkin onnistui jo paremmin metsässä. Iitun janat pitkältä matkalta hyvin. Ei jäljen ylityksiä, vaan nosti hienosti ja jäljesti ilmaisemaan pallot.
 
Lopuksi molemmat pääsivät ottamaan pudotettua ja pienesinettä. Urho nosti hyvin pienesineet, mutta hallinta oli taas hukassa. Pitää pysyä itse paremmin hereillä. Iitulla oli kivaa pienesineellä. Siitähän on aikaa kun Iitu on viimeksi tätä tehnyt. Metalliesinettä piti kaivella, kun se löytyi ja piti oikein vaatia tuomaan se kun neitiä ällötti. Mutta tulihan metalliesinekin sieltä sitten ja muovinen nousi helposti ja tuotiin nätisti käteen.
 
Pudotetulla Urho teki pienen oikaisun, mutta muisti mitä ollaan tekemässä ja hienosti haki esineen. Iitu oli onnessaan, sillähän ei tätä treeniä ole tehty näin virallisesti vaan metsässä olen vaan tiputellut esinettä ja pyytänyt sitten hakemaan. Iitu suoriutui treenistä kuin vanha tekijä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti