sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vko 18 Vappu treenailuja

Vappuaattona Anskin kanssa Röylässä tottistelemassa. Iitun kanssa seuraamista, ruutua ja kaukoja. Neidin ajatukset olivat välillä jossain muualla, mutta välillä teki hommia ihan hyvin. Vasemmalle käännöksetkin onnistuivat paremmin. Ruudussa taas ekalla kerralla oikeaa etutolppaa kohden ja sen jälkeen hienosti keskelle. Kaukot oli hyvät.
 
Urholla oli hyvä fiilis tottisteluun. Seuraamista tehtiin erilaisissa häiriöissä ja hyvin poika ne selvitti. Jättävissä istuminen tuotti taas ongelmia jostain syystä muut oli hienot. Luoksetuloa ok, mutta autoin tulemaan suorempaan lopussa. Nouto vauhdikas ja poitsu innoissaan. Eteenmeno vauhdilla, tosin seuraamisosuutta piti ottaa pari kertaa, kun lähti keulimaan.
 
Loppuksi vielä paikkamakuu Iitun, Rikun ja Urhon kesken. Häiriköitiin kolmikkoa kiertelemällä niitä vuoronperään ja heittelemällä palloa. Rauhallisesti makoilivat kaikki.
 
Janatreenit otettiin vielä perään. Urholle 4 janaa, joissa metrin päässä janalle tulosta namia ja lopussa keppi. Pikku hiljaa alkoi Urho pääsemään kärryille siitä mitä tehtiin, mutta vaikeaa on edetä suoraan janalla. Kuljettiin siis rinnakkain/peräkanaa. Jäljet nosti ja kepit ilmaisi varmasti. Lisää siis janatreenitä.
 
Iitulla oli kaksi janaa. Iitu eteni janoilla hienosti suoraan ja nosti jäljet aika kivasti. Toisella lähti vähän hössöttämään ja meni jäljen vierestä ennen kuin tajusi tarkentaa.
 
Vappupäivänä Tarjan kanssa oltiin Marketan puistossa jäljestämässä. Ilma oli hankala, kun tuuli oli todella kova ja puuskittainen. Urholle talloin 236 askeleen jäljen, 3 kepillä ja siinä tuli hiekkatien ylitys. Nameja alussa jokaisella askeleella, sitten joka 3. tai 5. Urholla myötätuuli ja herra jäljesti taas todella tarkasti, kepit ilmaisi suoraan ja malttoi odottaa lupaa lähteä liikkeelle. Hankalin kohta oli hiekkatien ylitys, jonka selvitti itse hetken pähkäiltyään. Hienoa työskentelyä Urholta.
 
Iitun jälki oli 230 askelta 2 kepillä ja loppupalkkana pallo. Nameja joka 3. tai 5. askeella. Tuuli puhalsi välillä sivusta ja välillä melkein vastaan. Iitu aloitti jäljestämisen hienosti ja tarkasti, sitten namissa oli murkku tai joku muu inhotus ja sitten alkoikin kiire. Nameja söi jonkun verran, mutta varovaisesti. Kepit ilmaisi ok ja pallon myös. Seuraava jälki pitäisi saada hyvään murkuttomaan maastoon, eikä saisi tuulla kovasti.
 
Torstaina Urhon kanssa agitreeneissä. Aloitettiin taas pressuesteellä 50cm -> 80cm -> 50cm. Liikkeelle lähdöt paikalta ja etäisyyttä kasvatettiin korkeuden mukaan. 80cm kosketti hiukan, muuten ok hyppyä. 5 esteen sarjaa lelua hakien 45cm leveät ristikot. Hienosti toimi ja hyppäsi ja meni suoraan! Lopuksi taas ohjausharjoitusta 4 hypyllä. Tällä kertaa valssattiin ja siinä käytettiin suhinaa. Oli hiukan helpompaa kuin viime kertainen treeni. Rimat 55cm. Lisää vana harjoitusta.
 
Perjantaina käytiin taas Nasta Cupissa. Rata oli ensin järkytys ja mietin kauan miten alun suorittaisin. Toisten suorituksia katsellessa meinasin jo vaihtaa ohajustyyliäni, mutta pysyin kuitenkin suunnitelmassani ja se kannatti. Tällä kertaa ohjaus meni ihan putkeen ja virheet tulivat riman tiputuksesta, ehkä A:lla joko ylösmenossa tai alastulossa ja puomilta Urho hyppäsi alas ylös mennessään. Olin itse jo jonkin verran edellä ja selkeästi alkoi jänskättämään vieras puomi. Toisella lähetyksellä menikin puomin, kun olin itse rinnalla. Saldona 15 virhepistettä. Alun ohjasin niin, että menin ottamaan Urhon 2 esteen jälkeen vastaan ja 3 jälkeen valssasin. Loppu olikin helppoa.
 
 
 
Lauantaina Helkussa hakutalkoissa ja samalla ammuttiin koirille. Urho ensin Hepun kanssa kentällä. Vähän viritystä ja seuruutusta. Ammuttiin seuraamisen aikana ja paikkamakuussa ja muuten hengailleen kaksi lipasta. Urho ei reagoinut mihinkään paukkuun mitenkään. Hieno juttu.
 
Iitu oli Rikun kanssa kentällä. Ensin vähän pallottelua ja purkua. Sitten seuraamista ja 2 paukkua, ekalla pieni pomppu ei muuta reagointia. Paikkamakuussa 2 paukkua ei reagointia ja oli ihan hiljaa.
 
Talkoiden lopuksi otettiin vielä täysimittainen esineruutu. Iitu ensin hommiin ja neidillä tuntui olevan kivaa. 5 esinettä nostettiin. Urho oli vähän outo, eikä uponnut kunnolla ruutuun. Nostikin 3 etuesinettä ja sen jälkeen kun ei taakse mennyt käytiin hakemassa hajut molemmista takakulma esineistä. Sitten toikin ne varmasti. Olisiko herra väsähtänyt agirupeamasta? Autolle mentäessä poitsun vatsakin oli hiukan löysällä, joten oliskohan sekin vähän vaikuttanut herran menoon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti