sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Vko 45 Treenailut

Maanantaina juoksemassa 10km kehä III laidalla. Pimeän takia en Salmeen enää uskalla yksin mennä. Juoksu luistaa jo mukavasti.
 
Torstaina oli agitreenit. Aloitettiin perussarjalla (6 hyppyä), jossa rimat vasemmasta reunasta 35cm korkeudella. Itse ohjasin Urhoa oikealta puolelta. Hyppääminen ok, vietätti jonkun verran vasemmalle, mutta korjasi suorempaan. Taipumista otettiin ensimmäisen kerran 5 hypyllä. Rimat 15cm korkeudella ja välit 5 jalkaa. Ensin kaarrettiin oikealle, joka olikin vähän helpompi. Auttaisiko, kun ohjaaja on oikealla puolella? Vasemmalle kaartaminen vaikeampaa ja Urho yrittikin 3 hypyn jälkeen oikaista targetille. Pienellä askel avulla saatiin menemään kaikki 5 hyppyä. Urho osoittautui aika jäykäksi ja saatiinkin taipumista helpottavia treenejä. Eli venyttelyä ja jalkojen ympäri pyörimistä hitaasti.
 
 
 
Rataharjoituksen sijasta tehtiin rinkiharjoitusta (tälle oli kyllä joku hienompikin nimi). Eli hyppyjä oli ympyrässä 8 kappaletta. Tässähän voi harjoitella vaikka minkälaisia juttuja, mutta tällä kertaa treenattiin välistä vetoa suhinalla. Oli haastavaa niin koiralle kuin ohjaajalle. Vasemmalle meneminen oli helpompaa (oletan tämän taas johtuvan ohjaajan olemisestä oikealla puolella).
 
 
 
Perjantaina kerettiin ennen pimeyttä käydä vielä juoksemassa Salmessa eli 10km lenkki tuli heitettyä. Mukavasti meni.
 
Lauantaina oltiin Tarjan kanssa Oittaalla tottistelemassa. Molempien kanssa otettiin ihan perusjuttuja. Truly jolla alkoi juoksut oli kentällä ennen Urhoa, mutta se ei pojan keskittymistä haitannut. Poitsu oli oikein hyvällä fiiliksellä tekemässä hommia. Otettiin vielä pienesine-etsintää ja sekin sujui molemmilta mukavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti