Alku viikosta Iitu oli ehkä hiukan normaalia rauhallisempi ja kerran vinkaisi, kun kuivasin sen mahan alustaa lenkin jäljiltä. Torstaina käytiin vielä porukalla metsälenkillä ja etsimässä kätköjä. Esinesuikalekin tehtiin ja Iitu oli normaaliin tapaansa oikein taitava. Hiukan himmaili vauhdissa, näin jälkikäteen ajatellen. Illalla lepäili tyytyväisen oloisena.
Perjantai aamuna jouduttiin kääntymään lenkiltä takaisin, kun mummeli kulki perässä. Siinä vaiheessa tajusin, että jotain on vialla. Jouduin itse lähtemään töihin, mutta Anski pääsi viemään Iitun Mevettiin. Tutkimukset oli saatu tehtyä siinä vaiheessa, kun pääsin itse paikalle. Iitu oli niin onnellisen näköinen nähdessään minut. Eläinlääkäri kutsui meidät sisään ja kertoi, ettei mitään ole enää tehtävissä. Vatsaontelosta löytyi vuotava kasvain. Viimeisen palveluksen aika tuli. Järkytys oli kyllä suuri ajatellen, kuinka hyvä kuntoinen Iitu muuten oli ollut. Anskille olen ikuisesti kiitollinen, että Iitu sai viettää viimeiset hetket lempi-ihmisensä kanssa.
Onnellista oli se, että oltiin nautittu Iitun kanssa kesästä kunnolla tehden sitä mitä me rakastimme eli metsissä lenkkeillen, uiden, treenaten ja vielä hyvässä seurassa. Eikä Iitun tarvinnut kärsiä kivuista. Mummo lähti saappaat jalassa.
Kovin on meillä ollut hiljaista ja rauhallista Iitun lähdön jälkeen. Ikävä on lohduton, mutta onneksi meillä on hienot muistot. Toista samanlaista koiraa ei tule koskaan!
